Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kevään lempparit

"Ootko laittanut / ostanut jo kovasti vauvalle?", oli odotusajan yleisin kysymys.

En ollut. Laittanut enkä ostanut. En tiennyt mitä ostaisin ja kuinka paljon. Ostin ennen vauvan syntymää muutamia vaatteita. Kun lapsi tuotiin kotiin, tajusin kuinka suuria vaatteet olivat. Oikeastaan tajusin sen jo laitokselta lähtiessä, kun sullottiin miehen kanssa vauva äitiyspakkauksen jättikokoiseen vanuhaalariin. 


Miten toinen olikaan niin minikokoinen!


Jokunen viikko tytön syntymän jälkeen käytiin pikareissulla Kokkolassa miehen kanssa. Kävin ekaa kertaa oikein innolla vauvanvaatteita ostelemassa, kun oli jo jokin tuntuma kokoihin. Ihastuin erityisesti Seppälän uuteen vauvamallistoon.

Body: Seppälä Baby 56 cm / Housut: Seppälä Baby 62 cm / No-can-do -hanskat: äitiyspakkaus / Lakanat: Marimekko

Varsinkin nuo punaiset pöksyt oli kovassa käytössä juhannuksen tietämille saakka. Sitten ne oli liian pienet. Mutta ei hätää - kävin ostamassa uudet samanmoiset koossa 74. Kunhan sortsikelit hetkeksi hellittää, niin kaivetaan ne kaapista päälle.

Tuo pöllöbody löytyy meiltä myös suurempana, mutta keltaisena.

Odotan syysmallistoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti