Sivut

lauantai 18. elokuuta 2012

Juthbackan markkinat 2012



Oletteko kuulleet Juthbackan markkinoista? Semmoiset järjestetään joka vuosi Uudessakaarlepyyssä Juthbackan leirintäalueella. Myynnissä on monenmoista vanhaa tavaraa. Tapahtumaa sanotaankin Suomen suurimmaksi rompetoriksi. Juthbackan markkinat alkavat perjantaina klo 16 ja seuraavaan päivään. Lähdettiin matkaan miehen, tytön ja veljeni kanssa. Me olimme liikkeellä tuolla ensimmäistä kertaa ja tultiin paikalle jo puolen päivän jälkeen. Myynti oli käynnissä jo tuolloin ja ihmisiä ei ollut vielä ihan älyttömästi liikenteessä. Paljon kuitenkin! Illalla tuo paikka lienee ollut aivan täyteen ammuttu.




Paljon oli kirjojen ja lasitavaran myyjiä. Mielenkiintoisimmassa pöydässä oli Neuvostoliitto-krääsää. Näissä hinnoissa olis varmaan ollut tinkimisvaraa, ja huolisin kyllä jonkinlaisen Leninin seinällekin, mutta jätettiin ostamatta.


Olis pitänyt kysyä myyjältä vähän taustatarinaa tän mammutin luun takaa. Olisko ollut ihan kumminkaima mukana ampumassakin? 

Kiiralle saatiin lainaksi kavereilta Gracon Mirage -matkarattaat. Olipa näppärät! Oon pohtinut ja pyöritellyt matkarattaiden hankintaa koko kesän, mutta onneksi tuli puheeksi vierailureissulla, kun kavereilta löytyi tarpeettomat lainavehkeet meille. Uni ei tytölle meinannut kuumuudessa ja vieraissa rattaissa oikein tahtonut tulla. Lisäksi vihreä harso kiinnosti paljon enemmän. Niinpä ei ihan joka pöytää pystytty kiertämään Juthbackassa, eipä tosin haitannutkaan.

 Päivä oli ihana! Tytön ruokinnan jälkeen käytiin syömässä pahaa pitsaa ja typy otti pienet unetkin terassilla. Energiaa piisasi siis vielä ja lähdettiin käymään vähän Pietarsaaressa rannalla Fäbodassa sekä haettiin muutama geokätkö.

Perhepotretti. Itse otin, tuli hyvä :)

Pienin matkalainen simahti rantareissun jälkeen autoon ja nukkui pienet iltaunet kotimatkalla.

Ostinkin muutaman asian Juthbackasta. Niistä lisää myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti