Sivut

maanantai 19. marraskuuta 2012

Suunnitelmallista ruokailua, osa 2

Onnistuin viime viikolla käymään kerran kaupassa suunnitelman mukaan välillä maanantai-perjantai. Viikonloppuna kävinkin sitten päivittäin kaupassa, koska en ollut suunnitellut yhtään. Perjantaina hain päärynäsosetta ja korviketta vauvalle, lauantaina puurohiutaleita ja sunnuntaina vähän salaattivärkkejä. Ja joka kerta mukaan tarttui myös jotain ylimääräistä.

Viikkoruokalista oli kyllä siitä loistava homma, että tein viime viikolla neljää ruokaa, joiden valmistuksessa luin ohjetta! Yritän jatkaa arjen pyörittämistä hitusen järjestelmällisemmin nimenomaan ruoanlaiton suhteen, ja askeleen verran pois vanhalta mukavuusalueelta. Tosin kaukana on aika, kun ainoa ruoka mitä osasin tehdä oli kanasuikaleita ja vihanneksia riisin kanssa. Sitä muuten syötiin kesä 2003 miehen kanssa.

Broileririsotto

Pekoninen kalagratiini

Paahdettu valkosipulikeitto

Pinaattikeitto

Pienet kuvat pöllin Valion sivuilta vähänniinkuin näytteeksi, että miltä lopputuloksen olis pitänyt näyttää. Erityisen ihastunut oon pinaattikeittoon, nimittäin en oo koskaan saanut sitä onnistumaan ja meillä on aina käytetty niitä pakastepinaattikeittotiiliskiviä. Kun malttoi tehdä ohjeen mukaan, niin lopputulos oli hyvä ja valmistus jopa nopeampi mitä pakastetiiliskiven sulattaminen. Jatkossa teen tän siis itse!

Ruokavalokuvaamisessa on vähän petrattavaa, mutta aina on niin hirvee nälkä ettei jaksa hifistellä.

Nyt meen ulkohommiin kun mies on vielä pari tuntia kotona ennen töihinmenoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti