Sivut

torstai 8. marraskuuta 2012

Tosi pitkä päivä Tukholmassa

Oltais menty Estellen kanssa leikkimään, mutta ei näkynyt prinsessoja kuninkaanlinnassa. 

Mulla on semmonen tapa, että kuvat jää kameraan lillumaan piiiiiitkiksi ajoiksi ja tyhjennän sen koneelle vasta noin puolen vuoden päästä. Blogia ajatellen tää on tietenkin vähän huono tapa ja oon yrittänyt vähän ryhdistäytyä tässä lapsen myötä, mutta tuossa pokkarissa oli taas ikivanhoja kivoja kuvia ihan roppakaupalla.

Rahamuseossa oli maailman suurin raha. Oli se ainaki isompi mitä tyttö.

Ajattelin siis näyttää, että ollaan me vähän reissattukin tässä kuukauden sisällä. Käytiin nimittäin pikainen pyörähdys Tukholmassa. Semmonen 12h nimittäin. Turku-Tukholma-Turku -päivätukholmassa risteilyn ajat on vähän epäinhimilliset, mutta aivan itse päätin, että sinne mennään.

Hotelliaamupalan jälkeen koomattiin hetki leikkihuoneessa. Lapsi - mikä ihana tekosyy!

Lähdettiin Turusta sunnuntai-iltana matkaan Silja Europalla. Käytiin tsekkaamassa kaupat ja mentiin sitten nukutuspuuhiin hyttiin. Kun tyttö oli nukahtanut, niin meitsi paineli parille kaljalle yksin laivan ravinteliin. Muutaman tunnin unien jälkeen oltiin Tukholmassa. Käytiin aamupalalla Siljan terminaalin viereisessä Scandicissa ja makoiltiin vielä jonkin aikaa tilavassa lastenhuoneessa.

Vain snadisti väsynyt äiti hehkeänä valmiina päivään Euroopan metropolissa.
Aloitettiin Södermalmilta ja käveltiin sitten lopulta takaisin Värtan satamaan. Käytiin Granitissa, ja se oli ihana kauppa. Päivä oli vähän sateinen maanantai ja monet museot olivat kiinni. Meidän onneksemme rahamuseo vanhassakaupungissa, kuninkaanlinnan takana, oli avoinna. Lisäksi maanantaisin ilmainen. Kierreltiin museo siis kaikessa rauhassa ja se oli oikeasti ihan mielenkiintoinen paikka. Suosittelen, varsinkin maanantaisin :) Ruotsin kruunun historia Suomen edesmenneeseen markkaan verrattuna on pitkä.

Vartijasetä ja tytär. 
Varsinkin vanhassa kaupungissa kaikki kuninkaanlinnan museot oli kiinni. Suurkirkkoon olis päässyt, mutta se olis maksanu 40 kruunua. Ei menty, koska dissaan maksullisia kirkkoja.

Suurkirkon takaosa ja iloinen typy.
Keskityttiin siis hassujen kuvien ottamiseen tytöstä kun se oli hereillä. Aika paljon tyttö nukkui kuitenkin vaunuissa ja sen kanssa on kyllä helppoa olla reissussa. Ainakin toistaiseksi :)

Hassut japanialaiset tätit laivalla halus tytö syliin ja ottaa siitä kuvia. Mekin otettiin :)

Paluumatkalle päästiin Silja Galaxyn kyytiin. Pitkän päivän jälkeen jaksettiin ahtaa itsemme täyteen safkaa buffassa ja kaatua sänkyyn. Siljan uudistunut buffetti ei räjäyttänyt mun tajuntaa, mutta jälkkärit oli tosin hyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti