Sivut

perjantai 14. joulukuuta 2012

Melkein 8kk vauvan lempilelut


Kävin hakemassa lapselle toistaiseksi lähinnä imeskeltäväksi kasan legoja mummolasta, kun alkoi kyllästyttää nuo lapsen tämänhetkiset lempilelut. Ei kyllä muuttanut asiaa ja edelleenkin ykköskiinnostuskohteita ovat seuraavat asiat:


Sängynpäädyn tasolla hengailevat laturinjohdot.


Äitin tabi. Myös puhelin kelpaa.


Kaukosäätimet. Ihaninta ikinä.


Pistorasiat ja niistä roikkuvat johdot.


Mun kotikotona, lapsen mummolassa on säästettynä vaikka mitä lelua. Nyt ensimmäiseksi kävin sieltä kollaamassa laatikollisen duploja. Duplot viihdytti mua ja veljiäni muistaakseni aika pitkään ja kovin oli nostalgista nostella laatikon sisältöä esille. Tavallisia rakennuspalikoita oli vähemmän mitä muistin ja 80-90 -lukujen taitteessa värivalikoima on sisältänyt perusvärit, jotka olen ihan omakätisesti koonnut tuohon kuvassa näkyvälle levylle. Nyt näyttäisi värivalikoima laajentuneen. Nostalgiapaketissa oli lisäksi paljon eläimiä, juna + rata ja autojuttuja.

Toivoisin, että kunhan ymmärrys tästä laajenee, niin legoinnostus lapsella kasvaa. Jos ja kun mun täytyy tuolla lattialla leikeissä möyriä mukana, niin leikkisin mielelläni duploilla lapsen kanssa. Itekseni ehkä joskus myös.

Legojen suosion kasvua odotellessa hankin lapselle dummy-puhelimen syötäväksi.

4 kommenttia:

  1. Samat lempparilelut Niilolla! Kummasti se vaan jo tietää missä korissa meillä nuo laturit sun muut johdot löytyy.. Täytyis varmaan laittaa jo piiloon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä noi laturinjohdot on tosiaan makkarissa tuollatavalla sängynpäätysysteemin takana. Hirveen näppärä ladata öisin puhelinta, mutta turhan helposti kyllä lapsi pääsee niihin käsiksi. Silmät välähtää, suu napsaa ja neliveto menee päälle, kun johdot huomaa. Miksei kukaan leluvalmistaja oo keksiny tätä markkinarakoa? :)

      Poista
  2. /köh insinöörilapsi... /köhköh

    VastaaPoista