Sivut

torstai 31. tammikuuta 2013

Banaani-juustokakku


Leipasin eilisille Me&I-kutsuilleni tarjottavaksi banaani-juustokakun. Luonnollisesti unohdin kuvata kaakun kokonaisena, mutta ehkä tajuatte jutun jujun, vaikka kuvan kakusta puuttuu neljäsosa. Juju on rasva ja sokeri.

Lisättäköön epilogiin vielä ajatus kakusta. Teki mieli nimittäin laittaa kakkuun banaania, joten googlailin ja löysin Nigella Lawsonin sivuilta reseptin. Olin kyllä ajatellut tehdä hyydytetyn juustokakun, mutta koska resepti käski paistamaan, niin paistoin. Miksikä näitä paistettuja juustokakkuja oikein suomeksi kutsuisi? Mikä on juustokakun ja juustokakun ero? Paistettu juustokakku on ainakin siitä helppo, että ei tarvi erillisessä astiassa vispailla kermoja, valkuaisia, liivatteita yms. Mieli teki myös lisätä tämän kakun tarjoiluun kinuskia, joka sopikin siihen mielestäni kuin nenä päähän.

Tässä kuitenkin resepti siten, miten minä sen tein.

Paistettu banaani-juustokakku

Pohja
Reipas puoli paketillista digestive-keksejä (n. 300 grammaa)
100 grammaa voita

Täyte
4 banaania
1/2 sitruunan mehu
3 munaa
1 prk maitorahkaa
400 grammaa tuorejuustoa
1,5 dl sokeria

Päällys
2 banaania
1/2 sitruunan mehu
3 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria

Murskaa keksit minigrip-pussissa kaulimella hakaten (vähänniinku note to self: tää on paras tekniikka). Sulata joukkoon voi, sekoita ja asettele murske irtopohjavuokaan. Paista keksipohjaa uunissa 180 asteessa 10 min. Alenna uunin lämpötila sen jälkeen 140 asteeseen.
Muussaa banaanit ja purista muussiin sitruunamehua, etteivät tummu. Sekoita banaanimuussi, munat, maitorahka, tuorejuusto ja sokeri. Kaaviloi täyte uunissa käyneen keksipohjan päälle ja paista kakkua tunnin verran. Laita uuni pois päältä ja anna kakun olla vielä jälkilämmöillä tunnin ajan. Jäähdytä kakku ja laita se jääkaappiin seuraavaa päivää odottamaan.
Valmista kinuski keittämällä kermaa ja sokeria riittävän kauan. Halusin koostumuksesta riittävän tönkön, joten kinuski poreili varmaan 15-20 minuuttia keskilämmöllä. Viipaloi banaanit ja purista niiden päälle sitruunaa. Sijoita banaaniviipaleet taiteellisesti kakun päälle ja lusikoi kaveriksi jäähtynyttä kinuskia. Laita kakku jääkaappiin vieraita odottamaan.

Itseasiassa en tiedä mitä lisäarvoa kakkuun tuli tuon keksipohjan paistamisella, mutta tein niin kun käskettiin. Itseasiassa kakku muistutti vähän banoffeeta, joka on taivaallisinta white-trash-ruokaa ikinä. Tähän olisi tietenkin voinut käyttää purkissa keitettyä kondensoitua maitoa, mutta en vaarantanut uutta keittiötäni sillä tällä kertaa.

Lopuksi vielä lähikuvaa kinuskista:


Nam! Hyvästi dieetti!

Me&I kevät 2013

Yritin ottaa esittelijän vaatesäkistä ja vauvasta kuvaa, mutta toinen oli liian nopea. Tämmöisen hieman tärähtäneen kuvan mietiskelevällä ilmeellä halusinkin ottaa. Tarkoituksella!

Järkkäsin eilen ekstempore-miikkarikutsut, kun esittelijä-Elinalla sattui kalenterissa olemaan tilaa kevään 2013 Me&I -malliston julkaisupäivänä. Oli tosi kiva nähdä uudet tuotteet heti ensimmäisenä livenä!


Kivoja vaatteita oli mallistossa ja K:lle löysin kivoja kamppeita! Yrmeä sammakkoa, yrmistä, oli kovastipaljon tarjolla ja vaikka kuosi ei lempparini olekaan, niin pirtsakoilta näyttivät.


Sammakkoja oli muitakin. Pusis, eli pususammakko löytyi monesta vaatteesta. Kevään mallistojen collegemateriaali housuissa on mielestäni mukavamman tuntuista, kuin syysmallistojen velour.


Miikkarijutut ja tämmöiset kotikutsut on muuten yksi äitiysjuttu lisää, jotka on kohta vuoden aikana tullut tutuksi. Tykkään näistä vaatteista erityisesti siksi, että ovat laadukkaita ja kivoja päällä, kuosit sopii molemmille sukupuolille ja tyttövaatteissa on raikkaita kuvioita. Autoja tytölle, jes!



Pandat oli suloisia ja vaikka en niitä tilauskaavakkeeseen lisännyt, niin ehkä nämä vielä kotiutan tämän kevään aikana.


Myös famu (tai mummo, ei se vieläkään osaa valita), oli kutsuilla. Kuten kuvasta näkee, niin typy oli tyytyväinen ja iloinen kun porukkaa oli ympärillä. Aamupäivän puuhailin tarjoiluja ja K kontiskeli tutkimassa paikkoja välillä jaloissa ja välillä lelujensa parissa. Kiva, että on alkanut viihtymään itsekseen paremmin, niin saan samalla tehtyä hommia.


Hurjasti kiitoksia kutsuilla kävijöille! Oli kiva iltapäivä :) Kirjoittelen oman reseptipostauksen banaani-juustokakusta, jota tarjosin. Että jos rasva ja sokeri maistuu, niin niitä siitä kakusta löytyi!


Kun vieraat oli lähteneet, niin yritin vielä ottaa minusta ja tytöstä kuvaa, kun kamera siinä sattui käsillä olemaan. Niistä tuli näin hyviä.


Nämä tilasin nyt K:lle. Me&I-sivusto on uusittu ja julkaistu myös eilen ja tuotekuvien lataaminen tehty hankalaksi. Tahallani printscreenillä pöllin nämä kuvat, koska sitä ei pysty estämään! MIKSI kukaan tuotteita myyvä taho enää nykyään hankaloittaa tuotekuvien lataamista sivuilta, kysyn vaan. Tuotekuvien pitäis aina olla helposti saatavissa.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Seuraa Sairaan ihanaa elämää

Hei, oliks täällä jotain tärkeää?
Haluisin vaan kertoa, että on muitakin tapoja bongata uudet Sairaan ihanat postaukset, kuin mun FB-profiilin kautta. Linkkaan omaan profiiliini blogin silloin, kun se mielestäni on aiheellista. Ihan kaikkea en kuitenkaan linkkaile sinne, ettei ala naama ärsyttämään.

No moiii! Meitsi tässä tutkii kirjahyllyä.

Sairaan ihanan elämän voi klikata seurattavaksi myös Blogilistan tai Bloglovinin kautta. Lisäksi voit liittyä lukijaksi Googlen Blogger-palvelun kautta, joka löytyy tuosta vasurin palkista. Olen myös saattanut muutaman kerran mainita Pinterestistä, että käytän sitä ja lähinnä öisin. Toisinaan, tai oikeammin hävettävän harvoin kirjoittelen Twitteriin @sannnni. Instagramia käyttäisin useammin, muttakun sitä sovellusta ei saa viimeisiä vetelevään Nokia E7:kaan. Täbillä tulee toisinaan instagrammailtua ja sieltä mut löytää nimimerkillä @sannnnni. (Note to self: Pinterestissä kolme ännää, Twitterissä neljä, instagramissa viisi - turha keksiä uusia nimimerkkejä, kun voi lisätä änniä)

Ai nukkumaanko? Joo ei vielä.

Itse käytän nykyään blogien lukemiseen lähinnä Bloglovinia, kun sieltä saa aukaistua uudet postaukset kivasti omaan välilehteensä ja lukemisen jälkeen suljettua. Olen kuitenkin vähän laiska lisäilemään listalle uusia blogeja ja kivat uudet tuttavuudet saattavat hävitä intternetin bittivirtaan, kunnes ehkä joskus taas löydän ne.

Jos ei sulla muuta ollut, niin täytyypä tässä jatkaa puuhailuja.

Sattuneesta syystä nykyään luen ensimmäiseksi äitiysblogit, seuraavaksi sisustusblogeja ja ehtiessäni ruoka- ja muotiblogeja. Harvoin kuitenkaan luen kommenttibokseja ja vielä harvemmin niihin jotain kommentoin. Pitäisi kuitenkin useammin kommentoida muille, sillä itsekin tässä kirjoitellessa ilahdun aivan suunnattomasti kun kommentin saan.

Mutta siis seurailkaa Sairaan ihanaa elämää ja heittäkää kivoja kommentteja (tai kiviä, heh!).

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kun seinät kaatuu, on etsittävä puita

Otsikon lause on pyörinyt viikonloppuna päässä ja kiteyttää tunnelmat. Mun pinnani on lyhyt. Hermot menee helposti ja hihat palaa hetkessä. Kun lapsi ei avaa suutaan syödessä, yöllä on juotettu maitoa litratolkulla moneen otteeseen, mies on pitkiä päiviä töissä, kukaan ei oo siivonnut ja iltalenkki jäi taas haaveeksi, niin alkaa seinät kaatumaan päälle. Tällä viikolla oli taas semmoista.


Joillekin riittää yksinjuotu kahvi, mutta mun pitää lähteä ulos yksin. Vaunulenkki käy hätävarana, mutta parhaiten akut latautuu kun menen metsään. Ystävän kanssa metsälenkki on vielä kivempi, tosin en jaksa säätää toisten kanssa aikatauluista, vaan kun pääsen, niin sillon pitää mennä heti. Metsälenkit ajoittuu mulla yleensä just viikonlopuille, kun mies on kotona ja pääsen päiväsaikaan ulos.


Lauantai alkoi tukkoisesti, mutta nyt on alla kaksi metsälenkkiä tälle viikonlopulle ja viikko täynnä kivaa tekemistä. Vähän ekstempore päätin pitää Me&I-kutsut tulevana keskiviikkona, jolloin julkaistaan myös uusi miikkarimallisto. Koetan muistaa pitää kameran tälläkertaa kädessä, sillä haluan rapsata uudet jutut myös tänne blogiin.

Kuvat eivät ole tältä viikonlopulta, vaan puita arkistojen kätköistä. Nyt on metsässä vähän enemmän lunta ja tällä alueella vähän vähemmän susia.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tyynyihin mätsäävät housut


Löysin tässä taannoiselta Kokkolan kirppiskierrokselta tyynyliinat. En ole vuodevaatteita ostanut koskaan kirppareilta, mutta nämä kotiutin kun värit olivat makiat ja vasta kotona huomasin että kangas oli Tampellan Purje. Samalta kierrokselta löysin K:lle myös värikkäät Kappahlin housut ja sattumalta nämä löydökset ovat kuin suoraan samasta värikartasta.


Onkohan kyseessä sattuma, mutta raitojen värijärjestyskin on suorastaan identtinen. Hassua!


Aasinsiltana päästään meidän makkariin, jonka seinät pitäis rempata ja muutenkin mietin sinne uudistusta. Sängynpäätynä meillä on Ikean Malm päätyhylly ja huoneessa on myös saman sarjan lipasto. Pääty kerää kaikenlaista rojua ja öisin siellä latautuu meidän kännykät, johdot olen kätevästi pujotellut tuolta päädyn takaa. Bongaa kuvasta myös "Unihiekkaa etsimässä"-kirja, joka on yllättävästi kesken. Nuo lamput on väliaikaisratkaisu, kun halusin tason päältä pois pöytälamput. Makkari onkin seuraava pintaremppakohde, mutta en tiedä milloin tämä projekti alkaisi. "Mahdollisimman pian", sanoisin itse. "Tässä lähivuosina", tuumisi mies. Inspiraatiokuvia olen keräillyt kuitenkin jo Pinterestiin. Kliks! Aiheesta lisää, kun olen osannut jotain päätöksiä tehdä.


Tyynyjen takaa löytyi äitin puhelin. Huomatkaa istuma-asento! Tyttö oppi istumaan tukevasti toissa viikolla. Vai oliko se viime viikolla? No, tammikuun puolivälissä jotakuinkin.


Olen tällä viikolla raivannut myös K:n oman huoneen (taas kerran, jännä miten käyttämätömään huoneeseen kertyy romua) ja tässä keräilen halua siirtää vauva sinne nukkumaan. Haluaisin tytön sinne siirtää, mutta en haluaisi kuitenkaan. Eihän se kokeilu kyllä mitään maksa ja pinnis on kevyt siirreltävä.


Noin. Nyt loppui kiinnostus. Viuh!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

DIY: Vuorillinen solmupipo trikookankaasta


Trikoopipojen tekeminen oli yksi niistä "en hitossa harrasta äitiyslomalla"-kohdista, jonka rikoin välittömästi kun ompelukoneen raijasin meille äidiltäni. Ensin testasin vanhoilla trikoopaidoilla pipohommia, sitten hamstrasin kivakuosisia- ja kuntoisia paitoja kirpoilta tuhottavaksi ja lopulta ostin valikoiman kankaita kangaskaupasta. Pipoinnostus kesti noin kuukauden verran. Nää trikoopipat on vähän turhan ohuita talvella pidettäväksi, joten nyt on käytössä äitiyspakkauksen karhuhattu. Innostuin kuitenkin tässä joku aika sitten tekemään solmupipon K:lle ja kuvasin vaiheet, joten tässä pieni DIY kuvassa näkyvän vuorillisen solmupipon tekemiseen.


Ostin kirpparilta malliksi 50 senttiä maksaneen solmupipon, sillä mikään ei ärsytä niin paljoa, kuin väärän mallinen pipo. Osaan tehdä niitäkin.


Leikkasin siis päällykankaan kerralla noin sentin saumavaroilla. Kangas on taitettu ja taitos on oikeassa reunassa, ja jätin sen reunan myös sen kummemmin leikkaamatta, niin pipo joustaa paremmin.


Tähtitrikoota ei ollut riittävästi vuoreen, joten vuoriosa on eri kankaasta. Vuoreen en myöskään tehnyt tuota antennia.


Oikeat puolet vastakkain ja alareuna yhteen.


Ompelin pipon reunat yhteen ja leikkasin viipaleen pois vuoriosasta.


Käännetään pipo oikein päin.


Vuoriosan viipale ommellaan kiinni.


Valmis pipo ilman solmua.


Piposta tuli hitusen reilu K:lle ja pipo on ehkä enemmän sellainen solmuruttupipo. Keväämmällä siis sopiva. Ei tuota myöskään käytetä noin hiippamaisesti, kuvaa varten vain kiskoin hiipasta typyä.


Tässä vielä valmis pipo solmun kanssa.

Toivottavasti ette järkyttynyt kangaspalasten leikkauksen laadusta. Itse tykkään lukea näitä vaihe-vaiheelta toteutettuja ja kuvattuja ohjeita, ja on kiva itsellekin saada muistiin tekovaiheet. Epätasaisista kangaspalasista huolimatta. Jos vanha käsityönopettajani Tiirikka näkisi tämän, niin pitäisi varmaan tehdä kaikki alusta alkaen uusiksi. Hirveet traumat jäi niistä tunneista, kun kaikki kaavat piti olla ihan viimisen päälle, puolata sai vain tarvittavan määrän ja sitten se lanka loppui kuitenkin, tuotokset piti silittää joka välissä (miksi?!), nuppineuloja piti käyttää aina saumoissa ja tunneilla katsottiin joskus sen muotitoimittaja Jaakon muotiohjelmaa videolta.

En käytä nuppineuloja, kuin pakon edessä. Silittänyt olen viimeisen kymmenen vuoden aikana ehkä neljästi ja Jaakon äänestä muistan Tiirikan.

Onnistuuko piponteko? Löytyykö teiltä traumoja käsityötunneista?

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kyllä tytöstä ääntä lähtee


Eeh. Öpypypyyyy. Pöpööppöp. Ätää.


Aaheheheee.


Iiiiiiiiiiih! Aiiiiiiiiiih!


Njähähähähäääääääää!


Mmmm. Mmmmmnn.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ruisleipäkurssilla opittua


En oikein tiedä parempaa ja koukuttavampaa asiaa, kuin tuore leipä. Viime syksynä ilmoittauduin Ketun yllyttämänä ruisleipäkurssille, joka oli nyt lauantaina. Tehtiin monenlaisia leipiä ja erityisesti ruisleipätaiat kiinnostivat, ja oppia siitä tulikin kovasti. Tässä postauksessa nyt ruisleivän tekeminen juuresta alkaen. Lopuksi kerron miten (ainakin mulle) käy, kun syö tuoretta ruissaria.


Lähdettiin liikkeelle juuresta, joka oli kurssin pitäjän Seijan pakkasesta kotoisin ja edellisen kurssin peruja.


Ruisleipäjuuri laitetaan tiinuun, sekaan lisätään muutama litra lämmintä nestettä ja sen verran ruisjauhoja, että syntyy velli. Juuri laitetaan tekeytymään yön yli lämpimään paikkaan. Vaikka johonkin, missä on lattialämmitys. Juurta käydään välillä hämmentämässä ja valmista se on silloin, kun se kuplii. Kuvasta voi bongata halutut kuplat. Juuri maistuu pahalle, todella happamalle.



Perinteinen juuren hämmennin on härkki. Se tehdään männyn latvuksesta. Hirveen näppärä peli.


Juurta ei pidä sulkea ilmatiiviisti tekeytymään, eikä kantena kannata käyttää pyyhettä, vaan rako pitää olla. Tässä oli joku taika, mutta en muista mikä. Jos haluaa varmistaa, että juuri varmasti nousee, niin sinne voi lisätä nokareen tuorehiivaa.


Kun juuri on valmista, niin siihen lisätään riittävä määrä suolaa ja ryhdytään lisäämään ruisjauhoja. Kuvasta muuten näkee, että juuri on yön aikana käynyt aika korkealla, joten astian pitää olla suuri jo senkin takia tai muuten saa jynssätä lattialta juurivelliä.


Kun taikina alkaa käydä hankalaksi härkkiä, niin pitää sotkea kädet.


Hyvänoloinen ruistaikina on vielä tahmeaa ja sieltä kuuluu napse vaivatessa. Taikina ei myöskään puhtaaseen käteen tartu.


Taikinan päälle voi ripotella vähän jauhoja ja sen päälle tehdään risti. Ruisleipätaikina on valmista muotoiltavaksi, kun risti on hävinnyt - taikuutta! Taikina saa nousta tuntikaupalla lämpimässä paikassa.


Seija oli alustanut ja nostattanut meille aamulla valmiiksi taikinan, jotta päästiin heti seuraavaan vaiheeseen.


Taikina kumotaan jauhotetulle alustalle ja ryhdytään muotoilemaan siitä leipiä.




Sopivankokoista ruisleipätaikinaklönttiä peputetaan kuperin käsin alustalla, jotta siitä tulee sileä ja pyöreä.



Sitten palluraa pyöräytetään alustalla siten, että siitä tulee jauhoinen ja kartio.


Tämä on muoto, jota tavoitellaan!


Jauhoiset ruisleipäkartiot laitetaan nousemaan. Nousemisen aikana taikinakartioista muodostuu ruisleivännäköisiä pyörylöitä ja pinta halkeilee railoiksi. Taikuutta tämäkin!


Tässä railottuneet ruisleivät valmiina siirtymään uuniin.


Leivät laitettiin vielä hetkeksi pelliltä ihan ihan ritilän päälle uuniin, jotta saatiin oikeankuuloinen kumina kuulumaan ruisleivän pohjasta. Uunissa ruisleivät viihtyivät kaikkiaan noin tunnin verran.


Valmiit ruisleivät näyttivät suorastaan kaupassa myytäviltä!

Vaikka ruisleipähommat ovat vaikuttaneet minusta taikuudelta. Välivaiheita on monta ja niiden aikana tapahtuu monenlaista kummallista. Lisäksi taikinan onnistuminen riippuu jotenkin myös tietynlaisesta kuun vaiheesta. En tiedä mistä, eikä internet sitä kertonut.

Nämä asiat yllättivät ruisleivän teossa:
- Juuren kuplat olivat pieniä ja niitä oli vähän. Olin kuvitellut kuplinnalla tarkoitettavan semmoista vaahtokylpykuplintaa.
- Taikinan alustaminen on raskas homma, mutta ei niin raskas mitä kuvittelin. Taikinaan ei tarvitse saada pitsataikinanvertaista kimmoisuutta.
- Jauhoja lisätään yllättävän vähän - tahmeaa saa olla
- Leipäkartioista muodostuu oikeannäköisiä pyörylöitä!
- Ruisleivän leivonta oli helppoa, mutta prosessina pitkä.

Itse tuoreen ruisleivän syönnissä minut yllätti närästys. Siitä ei selvitty pelkällä renniellä. Söin tuoretta ruissaria muutaman siivun ja siinäpä se ilta sitten meni valittaessa, lääkkeitä syödessä, maitoon turvautuen ja lopulta aamuyöstä uni tuli puoli-istuvassa asennossa sohvalla. Kipu oli suoraan verrannollista synnytyspolttoihin. Eikö ollutkin hyvä mainospuhe?

Tuore ruisleipä oli taivaallista, mutta suosittelen nauttimaan vain sen tuoksusta ja ulkonäöstä, ei mausta. Ainakin mun pitää tämä muistaa.


Se meidän alustama taikina otettiin pussissa mukaan kotiin. Mun taikinapussi tuolla odottelee jääkaapissa paistamistaan ja pitäisi tohtia se paistaa ja olla hittovieköön maistamatta tuotosta. Pakkasessa on myös kurssilta saatu taikinajuuri, joten ei tämä ruisleivänleivonta viimeiseksi kerraksi jää.

Tehtiin myös monenlaista muuta leipää kurssilla, muun muassa mainiota Kalajokista rieskaa, mutta niistä kerron myöhemmin. Nyt on mentävä ulos, koska keli on mitä mainioin!