Sivut

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ruisleipäkurssilla opittua


En oikein tiedä parempaa ja koukuttavampaa asiaa, kuin tuore leipä. Viime syksynä ilmoittauduin Ketun yllyttämänä ruisleipäkurssille, joka oli nyt lauantaina. Tehtiin monenlaisia leipiä ja erityisesti ruisleipätaiat kiinnostivat, ja oppia siitä tulikin kovasti. Tässä postauksessa nyt ruisleivän tekeminen juuresta alkaen. Lopuksi kerron miten (ainakin mulle) käy, kun syö tuoretta ruissaria.


Lähdettiin liikkeelle juuresta, joka oli kurssin pitäjän Seijan pakkasesta kotoisin ja edellisen kurssin peruja.


Ruisleipäjuuri laitetaan tiinuun, sekaan lisätään muutama litra lämmintä nestettä ja sen verran ruisjauhoja, että syntyy velli. Juuri laitetaan tekeytymään yön yli lämpimään paikkaan. Vaikka johonkin, missä on lattialämmitys. Juurta käydään välillä hämmentämässä ja valmista se on silloin, kun se kuplii. Kuvasta voi bongata halutut kuplat. Juuri maistuu pahalle, todella happamalle.



Perinteinen juuren hämmennin on härkki. Se tehdään männyn latvuksesta. Hirveen näppärä peli.


Juurta ei pidä sulkea ilmatiiviisti tekeytymään, eikä kantena kannata käyttää pyyhettä, vaan rako pitää olla. Tässä oli joku taika, mutta en muista mikä. Jos haluaa varmistaa, että juuri varmasti nousee, niin sinne voi lisätä nokareen tuorehiivaa.


Kun juuri on valmista, niin siihen lisätään riittävä määrä suolaa ja ryhdytään lisäämään ruisjauhoja. Kuvasta muuten näkee, että juuri on yön aikana käynyt aika korkealla, joten astian pitää olla suuri jo senkin takia tai muuten saa jynssätä lattialta juurivelliä.


Kun taikina alkaa käydä hankalaksi härkkiä, niin pitää sotkea kädet.


Hyvänoloinen ruistaikina on vielä tahmeaa ja sieltä kuuluu napse vaivatessa. Taikina ei myöskään puhtaaseen käteen tartu.


Taikinan päälle voi ripotella vähän jauhoja ja sen päälle tehdään risti. Ruisleipätaikina on valmista muotoiltavaksi, kun risti on hävinnyt - taikuutta! Taikina saa nousta tuntikaupalla lämpimässä paikassa.


Seija oli alustanut ja nostattanut meille aamulla valmiiksi taikinan, jotta päästiin heti seuraavaan vaiheeseen.


Taikina kumotaan jauhotetulle alustalle ja ryhdytään muotoilemaan siitä leipiä.




Sopivankokoista ruisleipätaikinaklönttiä peputetaan kuperin käsin alustalla, jotta siitä tulee sileä ja pyöreä.



Sitten palluraa pyöräytetään alustalla siten, että siitä tulee jauhoinen ja kartio.


Tämä on muoto, jota tavoitellaan!


Jauhoiset ruisleipäkartiot laitetaan nousemaan. Nousemisen aikana taikinakartioista muodostuu ruisleivännäköisiä pyörylöitä ja pinta halkeilee railoiksi. Taikuutta tämäkin!


Tässä railottuneet ruisleivät valmiina siirtymään uuniin.


Leivät laitettiin vielä hetkeksi pelliltä ihan ihan ritilän päälle uuniin, jotta saatiin oikeankuuloinen kumina kuulumaan ruisleivän pohjasta. Uunissa ruisleivät viihtyivät kaikkiaan noin tunnin verran.


Valmiit ruisleivät näyttivät suorastaan kaupassa myytäviltä!

Vaikka ruisleipähommat ovat vaikuttaneet minusta taikuudelta. Välivaiheita on monta ja niiden aikana tapahtuu monenlaista kummallista. Lisäksi taikinan onnistuminen riippuu jotenkin myös tietynlaisesta kuun vaiheesta. En tiedä mistä, eikä internet sitä kertonut.

Nämä asiat yllättivät ruisleivän teossa:
- Juuren kuplat olivat pieniä ja niitä oli vähän. Olin kuvitellut kuplinnalla tarkoitettavan semmoista vaahtokylpykuplintaa.
- Taikinan alustaminen on raskas homma, mutta ei niin raskas mitä kuvittelin. Taikinaan ei tarvitse saada pitsataikinanvertaista kimmoisuutta.
- Jauhoja lisätään yllättävän vähän - tahmeaa saa olla
- Leipäkartioista muodostuu oikeannäköisiä pyörylöitä!
- Ruisleivän leivonta oli helppoa, mutta prosessina pitkä.

Itse tuoreen ruisleivän syönnissä minut yllätti närästys. Siitä ei selvitty pelkällä renniellä. Söin tuoretta ruissaria muutaman siivun ja siinäpä se ilta sitten meni valittaessa, lääkkeitä syödessä, maitoon turvautuen ja lopulta aamuyöstä uni tuli puoli-istuvassa asennossa sohvalla. Kipu oli suoraan verrannollista synnytyspolttoihin. Eikö ollutkin hyvä mainospuhe?

Tuore ruisleipä oli taivaallista, mutta suosittelen nauttimaan vain sen tuoksusta ja ulkonäöstä, ei mausta. Ainakin mun pitää tämä muistaa.


Se meidän alustama taikina otettiin pussissa mukaan kotiin. Mun taikinapussi tuolla odottelee jääkaapissa paistamistaan ja pitäisi tohtia se paistaa ja olla hittovieköön maistamatta tuotosta. Pakkasessa on myös kurssilta saatu taikinajuuri, joten ei tämä ruisleivänleivonta viimeiseksi kerraksi jää.

Tehtiin myös monenlaista muuta leipää kurssilla, muun muassa mainiota Kalajokista rieskaa, mutta niistä kerron myöhemmin. Nyt on mentävä ulos, koska keli on mitä mainioin!

2 kommenttia:

  1. En ole synnyttänyt, mutta leivontapäivisin elin ruisleivällä. (: Tuoreena kun se on niiiiiiiin hyvää. Ja se kipu, mikä siitä seurasi. Huhhuh! Siihen ei minkään valtakunnan samarinit auttaneet.

    Nyt mut "pelastaa" tuolta kavalalta kohtalolta keliakia. Mutta ruisleivän tuoksu...edelleen... Aijai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jokaisen pitää kantapään kautta oppia nämä asiat. Niinku turvottavat hiilariöverit ja ruisleipänärästys :) Pidin jälkimmäistä vielä eiliseen asti suorastaan urbaanina legendana.

      Keliakia on harmillinen kohtalo, mutta onneks sentään nämä suomalaiset viljatuotteet ei oo maailman ainoita.

      Poista