Sivut

lauantai 23. helmikuuta 2013

Hevosenlihasäilyke


Kävin keskiviikkona juttukeikalla lähiruokakurssilla, jossa tehtiin aivan todella loistavia ruokia. Ajankohtaisin ruoka kuitenkin kurssilla oli hevossäilyke, jota eivät tätit meinanneet ensin syödä, mutta saatiinpa purkki lopulta avatuksi. 

Hevosen päätyminen säilykelihaksi on halsualaisen kotitalousopettajan ja erään hevosmiehen yhteiskokeilu. Heppa teurastettiin Seinäjoella ja osa lihasta purkitettiin siellä säilykkeeksi. Osa taas leikattiin ja jauhettiin Kokkolan ammattiopistolla tuoreeltaan ja myytiin eteenpäin. Tuorelihat on siis syöty jo aikapäiviä sitten, mutta purkitettua säilykelihaa on vieläkin myynnissä Halsuan Pluspisteessä.


Itse oon joskus partiossa törmännyt nötköttiin, joka oli jotenkin aivan kamala asia. Tiesittekö muuten, että nötkötti = spam + Monty Python = nimi roskapostille. Pitäis varmaan katsoa Monty Pythonia, niin ymmärtäisin että miksi spämmi on spämmiä.

Säilykeliha on kuulemma aina läpikypsää ja suolattua. Arvelen punaisen värin olevan hevosenlihalle ominaista. Purkki kaavittiin pöydälle ja siitä leikattiin pihvimäisiä siivuja. 


Pihvisiivut kieritettiin kananmunassa ja korppujauhossa, paistettiin ja syötiin. Siinäpä se.

Liha oli maukasta, lihaisaa ja muistutti mielestäni naudanlihaa. Hankin muutaman hevosenlihapurkin varastoon ja jos purkkihepo kiinnostaa, niin hakekaa Halsualta. Sitä on siellä vielä jonkin verran. Mitähän ihmettä purkkilihasta voisi tehdä, muutakuin noita pihvejä?

Viikko työelämässä on sujunut oikein hyvin. Aamuisin olen koettanut lähteä hipihiljaa, mutta mies ja K ovat heränneet viimeistään silloin kun olen ulko-oven sulkenut. Hieman olen potenut huonoa omatuntoa siitä, että en ole ehtinyt lasta kuvaamaan ja siten bloggaamaan entiseen tahtiin, mutta syy löytyy iltamenoista. Ja parin viikon päästä tilanne on taas toinen, kun palataan "normaaliin" kotonaoloon.

4 kommenttia:

  1. Punainen väri on varmaan natriumnitriitin (e250) vaikutusta, koska botuliini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Kuulostipa pelottavalta tuo lisäaines, kun vähän googlasin. Siinä oli pääkallokin! Mutta siis sehän on suolaa, joten miksi sitä välttämään? Hyvä muuten, että nykyään tuoteselosteissa kirjoitetaan monesti lisäaineet auki, kun vielä joku aika sitten pystyi makkarapaketista laskemaan kymmenkunta eri koodia.

      Poista
  2. Mun lemppariruoka hirvisäilykkeestä on ihan kuule keittomuotoinen eväs. Nam. Siis jauhelihakeitto mutta jauhelihan tilalle murusia purkista.

    En tiiä tuosta väristä, mutta kaikki hirvijalosteetkin on aina punaisia. Siis kuivattu suolaliha ja nämä purkkijutut. Oon vaan ajatellu, että lihahan on punaista. Duh.

    arra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metukkakin on punaista ja siinäkin on joskus heppaa!

      Poista