Sivut

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Välillä on kausia



"Se on joku kausi", sanotaan lapsen eri kehitysvaiheista. Meillä oli viimeksi syömättömyyskausi, mutta nyt on joku ihanuussöpöilykausi. Kelien puolesta vissiin on välikausi ja koska mulla on blogi, niin olen velvoitettu esittelemään Kn välikausitamineet. Näissä tamineissa kelpaa konttaavan taaperon ottaa maakosketusta, mutta miksi se haluaa nuoleskella kaikkea samalla?


Tässä myös vinkkivitonen Finnairin lentopisteitä omaaville: Finskin pistekaupassa saa vaihdettua pisteet monenlaisiin lahjakortteihin, mutta käyttökelpoisin mulle oli Polarn O. Pyretin lahjakortti. Pistetililläni lojui 12 000 pian vanhenevaa pointsia vailla käyttötarkoitusta ja vaihdoinkin ne lähes päikseen 50 egen lahjakorttiin. Tai omasta pussista pulitin kympin. Lahjakortti pärähti välittömästi pdf:nä sähköpostiin ja pääsin heti tuhlaamaan sen Kokkolan Popiin. Hyvä vaihtokauppa!


Takki + housut -yhdistelmä ei ollut älyttömän tietoinen valinta, sillä Popin hyväkuntoiset mustat välikausihousut löysin kirpparilta kympillä taannoin, joten päätin sitten ostaa takin tytölle. Värivalikoima oli pettymyksekseni melko suppea, mutta päädyin siniseen. Pitäis ehkä ostaa tai tehdä K:lle tyttövärinen kevätpipo, kun viimeksi eilen sitä kehuttiin kaupassa nätiksi pojaksi :)


Podin hetken pientä kenkäongelmaa ja sitten hetken mielijohteesta löysin M-kokoiset Stonzit face-kirpparilta. L-koko ei olisi ollut yhtään liian iso, mutta väri oli oikea, joten menee meillä nyt tämän kevään. Loistovärkit, saa puettua ilman taistelua ja pysyy konttaajan jalassa hyvin, kun saa kiristettyä sekä nilkan että säären kohdilta. Manducaa ei oo käytetty aikoihin, mutta pehmeät töppöset on kantohommassa kovia kenkiä mukavammat, uskoisin.


Puvun alla Klla on yleensä äitiyspakkauksen merinovillahaalari, taitaa olla viimeinen äp:n kamoista, joka on vielä käytössä. Toivoisin Popin takin ja housujen vielä menevän syksylläkin, kun ovat sen verran reilut.


Takki - Polarn O. Pyret 80 cm
Housut - Polarn O. Pyret 80 cm
Pipo - Me&I, koko 1
Rukkaset - Halpa-Halli, koko 2
Töppöset - Stonz, M-koko
Arskat - Julbo, koko 3


Huomiseksi odotellaankin sitten tämmöisiä arskakelejä, niin päästään porukalla avaamaan suunnistus-, grillaus- ja rantasaunakautta!

Pitäis satsata muuten myös omaan välikausivarustukseen kerrankin. Sitä kun ei tarvisi vuosittain vaihtaa.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Painajaisia

Maailman toiseksi pisin kaarisilta Länsi-Virginiassa. Käytiin siellä kesällä 2008 ja unissani pari iltaa sitten.

Siitä lähtien, kun K lähti liikkeelle, olen iltaisin unta etsiessä nähnyt lyhyitä valveunipainajaisia. Sellaisia, kun on unen ja valveen rajamailla ja muistaa selkeästi tapahtumat ja niitä pystyy jopa ohjailemaan. Tai ainakin päättämään, että "nyt loppuu nämä tyhmät unet".

Valveunissani K tippuu aina jossakin tunnetussa paikassa. Esimerkiksi pilvenpiirtäjän katolta, Grand Canyonin reunalta, Niagaran putoukseen, ruotsinlaivan kannelta Itämereen, Kampin ostoskeskuksen siitä keskellä olevasta pyöreästä aukosta ja Raippaluodon sillalta näin muutamia mainitakseni. Yleensä ollaan siis lomareissulla. Ihan huomaamatta iltaisin nämä pudotukset alkaa siis pyörimään päässä filminauhana ja menee yleensä jonkin aikaa, että tajuan mielessäni lopettaa ne. Että nyt riittää.

Uskalletaankohan me koskaan lähteä mihinkään noista paikoista, ettei valveunet vainkaan toteudu? Loppuukohan unet, jos ostan lapselle valjaat näitä tilanteita varten?

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Viime aikoina luettua


Lähes vuoden tauon jälkeen ryhdyin lukemaan kirjoja iltaisin. Kirjastossahan olen käynyt vähintään kerran kuussa palauttamassa lukemattomia opuksia ja lainaamassa uusia tilalle. Jotenkin en vaan päässyt lukemismoodiin talvella, mutta nyt olen suorittanut jo useamman kirjan alusta loppuun! En tosin vieläkään Sofi Oksasen uusinta, joka tuolla hyllyssä huutelee, mutta siinäpä huutelee.

Käykö teille muuten koskaan niin, että itselle omaksi ostetut kirjat unohtuu hyllyyn ja kirjastosta lainatut tulevat ennemmin luetuksi? Mulle käy näin oikeastaan aina.

Äitikortti esiin! Pokkarin takakansi kiinnittyi vuotavan tuttipullon vuoksi lipastoon ja jäi siihen. Oho!

Erityisesti haluan nostaa esiin Anu Silferbergin uuden teoksen "Äitikortti - kirjoituksia lisääntymisestä". Luin sen kahdessa illassa ja oikein piti laittaa hiirenkorvalle pari hyvää kohtaa kirjasta. Tässä siis mielestäni parhaita spoilereita kirjasta:

"Kun viimeiset raskauskuukaudet ovat käsillä ja muuttuva elämäntilanteeni on jo ilmeinen kaikille kohtaamilleni ihmisille, minua alkaa vähitellen jännittää. En pelkää lasta. Pelkään, että itse muutun; olen nähnyt kun se tapahtuu. Aivan järkevät naiset saavat lapsen, ja puf, he katoavat äitiyden mustaan aukkoon. Se on paikka, jossa naiset haukkuvat toisiaan imetysfoorumeilla ja kutsuvat itseään "mammoiksi", paikka, jossa he roikkuvat kaikki päivät netissä kyttäämässä juuri oikeanlaisia vauvanvaatteita ja käyttävät sellaisia sanoja kuin "perheily" ja kotoilu". Siellä kaiken hereilläoloajan voi kuluttaa sen vatvomiseen, käyttääkö naapurin teneva tuttia ja nukkuvatko ne perhepedissä, ja miksi kaikki muut eivät ymmärrä tätä täysimetyksen autuutta. Siellä äitikortti lämähtää pöytään kuin pöytään. Se on syvä, kylmä ja pimeä paikka."

"Olen katsonut silmiin verorahoilla koulutettua naista joka sanoo: "Kun kestovaippoihin vain jotenkin hurahtaa."

"Imetyksen alku nyt vain on keskimäärin täyttä helvettiä. Lähes kaikki pysähtyvät aiheen kuullessaan, vetävät henkeä ja aloittavat: Hyvä jumala! Miksei kukaan kertonut! Miksei kukaan koskaan kertonut minulle?"

Kiitos Anu Silferberg, kun kirjoitit tämän kirjan. Se oli hyvä. Erityisesti minua vakuutti loppuosan yhteenvedot, joita voisi mieltää neuvoiksi. Suosittelen tätä suositeltavaksi neuvoloiden perhevalmennuksessa. Suosittelen tätä niille, jotka lähestyvät äitiyden mustaa aukkoa ja kutsuvat tekemisiään mammailuksi. Erityisesti suosittelen tätä niille, jotka kokevat kantoliinojen ja perhepedin olevan uhattuna kun joku niistä jotakin kirjoittaa.


Oikeastaan on hassua, että äitiydestä saa kirjoitettua niin paljon nykyvanhemmuutta eri näkökulmista käsitteleviä kirjoja. Isyys jää varjoon, tosin onneksi Sinkkoselta on opus siihen(kin) ja vieläpä varsin tuore sellainen. Äitiys ja sen kilpavarustelu on kuitenkin vain pieni hetki elämässä ja ei mun mielestä sen kummempaa, kuin miehisemmät autojen tuunailu, äänentoistoon paneutuminen, pyssyjen rassaaminen tai moottorikelkan anatomiaan tutustuminen. Tosin äitiyttä en missään nimessä nimeä harrastukseksi, vaan toivon että voin edelleen luetella harrasteikseni ainakin partion (ilmoittauduin sentään Myötäpäiville!), lenkkeilyn (tänään 1 km, wuhuu!), valokuvauksen (otin kirjakuvatkin äsken) ja matkustelun (lentokoneessa viimeksi syksyllä 2011).

Toinen lukemani oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä ranskalaistuneen jenkkitoimittajan Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé - Vanhemmuus Pariisin malliin", josta opin mm. sen, että ranskalaisvauvat nukkuvat lähes poikkeuksetta täydet yöt muutaman kuukauden iässä, päiväkodeissa tarjoillaan kolmen ruokalajin lounas ja lapset syövät sen sievästi pöydässä. Mielenkiintoista! Varsinkin tuo ruokailuhomma.

Elizabeth Pantleyn "Pehmeä matka höyhensaarille" on ollut yöpöydällä henkisenä tukena unihommissa jo syksystä lähtien ja sen kaverina oli myös suomalainen "Unihiekkaa etsimässä". Jälkimmäistä suosittelen erityisesti, mikäli tukilukemista uniongelmiin kaipaa. Itse ainakin nukahdin nopeasti.


Matkustelu-harrastustani tukee muuten jonkin lehden tilaajalahjana meille tupsahtanut Mondon Thaimaa-matkaopas. Ehkä vielä joskus. Yleensä mulla on ollut tapana matkustaa seuraavaksi sinne, minne oon Mondon kirjan saanut/hankkinut, mutta jotta tämä logiikka toimisi, olisi ennen thaikkuja reissattava Madeiralle. En tosin halua mihinkään Koh Lantalle palmun alle, vaan Norjaan vuonon rannalle katselemaan Jäämerta!

Äitiysteema alkaa kirjoissa tosin kyllästyttää, ehkä tänä iltana olisi sen Sofi Oksasen vuoro?

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Unikoulu ja miten me sen teimme

Tiedättekö mikä on viimeksi nukkunut täyden yön joulukuussa 2011 ja joka haahuilee lohkoperunat silmien alla yöpaidassa puolillepäivin? Jonka aamut kuluvat lattialla peiton alla säkkituolissa maaten, kun lapsi leikkii iloisena ympärillä?

No sellainen minä olin viime viikolla.

Säkkituolilla muuten siksi, että jos sohvalla röhnöttäisin, niin K haluaisi syliin vartin välein ja sitten pitäisi nähdä hirveästi vaivaa varoessa ettei lapsi tipu lattialle. Säkkituoli on siitä hyvä, että siinä lapsi pääsee halutessaan kiipeilemään raatoäitinsä päälle, heittelemään sitä ajoittain legoilla ja muuten vaan kiehnäämään ilman putoamisvaaraa. Hieno väline siis. Suosittelen kaikille raatoäideille.

Meillä oli useampi ongelma öiden kanssa, joiden korjaamiseksi olin lukenut pari kirjaa, kahlannut internetin keskustelupalstat läpi, valittanut neuvolassa, itkenyt miehelle ja kaikille muillekin. Tältä meidän ongelma kuulosti: K heräsi omassa huoneessaan n. klo 01 ja yleensä silloin nostettiin vaan meidän väliin, ehkä juotettiin vähän maitoa. Meidät ahtaalle putkiskellut vauva heräili vielä pari kertaa aamuyötä kohti ja joi lisää maitoa. Puoli litraa ei ollut poikkeus. Koska emme kestäneet lapsen huutoa korvan juuressa, niin juotettiin vaan maitoa. Maitopulloja täyteltiin pariinkin otteeseen pitkin yötä. Maitoamaitoa!

Nyt tuo rumba kuulostaa ihan hölmölle, mutta vastahan meillä tuommosta showta viime viikolla oli! Miten jaksoin? Miksen ottanut unikoulukirjojen oppeja todesta jo tammikuussa ja toteuttanut unikoulua silloin? No tammikuussa taidettiin vasta ryhtyä nauttimaan siitä, että K nukahti omaan sänkyyn VARTISSA, eikä kolmessa tunnissa. Helmikuussa menin töihin ja maaliskuussa reissattiin. Yhtäkkiä olikin huhtikuu. Menneitä öitä ei saa ehjätyksi, mutta olen tyytyväinen, että unikouluun ryhdyttiin vähän ekstempore viime viikolla, kun lopullinen väsymyksen raja tuli vastaan eräänä alkuyönä.

K on siis nukkunut perjantaista lähtien yönsä. "Tehnyt yönsä", sanovat ranskalaiset (luin kirjan "Kuinka kasvattaa bébé" ja oli muuten valaiseva!). Tai jotta ei mene ihan keulimiseksi, niin on se pariin otteeseen vähän itkahdellut, mutta koska palvelu ei oo pelannut, niin unet on nopeasti jatkuneet.

Miten tämä siis onnistui? Mitä taikoja tehtiin?

Vastaus: ei mitään, yöpalvelu vain lopetettiin.

Vauva/vaapero/taapero peiteltiin sänkyyn iltamaidon jälkeen. Nukahti normaalin vartin silittelyyn. Sen jälkeen palvelu loppui. Ekoina öinä maitohuutoa kesti noin tunnin verran yhden aikoihin. Noin vartin välein kävin asettamassa seisaallaan sängyssä kiljuvan lapsen vaaka-asentoon ja peittelin tassutellen. Rauhottui. Lähdin huoneesta, itku jatkui. Tätä toistettiin, kunnes lapsi lopulta väsyi huutamiseen. Ekoina öinä taistelua jatkettiin myös aamuyöllä, mutta lyhyemmällä kaavalla.

Kolmantena yönä hän nukkui heräämättä aamuun asti. Ihme! Neljäntenä iltana hän nukahti hetimmiten itsekseen sänkyyn, kun hänet sinne vietiin. Ihmeiden ihme! Parina yönä olen tosin ollut kuulevinani aamuyöllä pientä itkahtelua, mutta olen kääntänyt vain kylkeä ja itkahdus on loppunut.

En tiedä mitä oikein pelkäsin unikoulussa. Ehkä tuntien itkuhuutoa? Eihän sitä tosiaan mukavaa ollut kuunnella, mutta se oli vähänniinkuin laastarin repäisy - nyt se on ohi. Eikä se niin kamalaa edes ollut!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vuosi on kulunut - synnytystarinan aika!


Siitä on vuosi, kun maanantaiaamuna lähdettiin kahdestaan Kokkolaa kohti. Laskettu aika oli viikonloppuna ja raskausdiabeteksen vuoksi synnytys oli päätetty käynnistää heti seuraavana arkipäivänä, mikäli mitään ei ollut tapahtunut. Eikä siis ollut.

Synnytystä käynnistettiin siis semmoisilla suun kautta otettavilla lääkemurusilla koko maanantai ja tiistai. Makasin käyrillä usein ja homma oli turhauttavaa. Miehen kanssa käytiin päiväsaikaan hakemassa keskussairaalan läheltä geokätköjä, tehtiin ristikoita, leikittiin täbillä ja vähän kai luinkin. Saatettiin myös karata käymään marketissa, vaikka "sairaalan alueelta ei saa poistua". Eväänä oli raskausdiabeetikoilta bannattuja karkkeja ja limpparia - ei enää kuulkaa kiinnostanut vääränlaiset sokeriarvot!

Tiistai-iltana alkoi supistukset sitten oikein tuntumaan, mutta ei riittävästi. Käveltiin miehen kanssa K-PKS:n sairaalan käytäviä ja välillä supisteli oikeinkin mojovasti. Ei kuitenkaan riittävästi, ja mies passitettiin kotiin yöksi. Kerkes se siellä käymään, kun parin tunnin unien jälkeen meni vedet, pääsin saliin ja soitin miehelle. Salissa kipu tuli rytinällä päälle ja painuin johonkin omaan maailmaani. Kiskoin ilokaasua ja viihdyin kuulemma tunnin verran suihkussa. Ammeeseen olin alunperin ajatellut meneväni, mutta sen täyttäminen olisi kestänyt pitkään ja muistan pelänneeni, että josko sen joku täyttää sitten turhaan, enkä pysty siellä olemaan ennen kuin tulee kunnon troppien tarve.

Aamukuudelta olin valmis epiduraaliin ja pian huone täyttyi smurffeista. Kiskoin ilokaasuöverit että pystyin olemaan paikallani ja saivat systeemit laitettua. Olo helpottui melkein heti, mahtavaa kamaa! Kotipakettiin pyysin sitä.

Epiduraalin jälkeen nukahdettiin miehen kanssa molemmat pariksi tunniksi. Kätilökin vaihtui jossain välissä ja meille tuli sama nainen kätilöksi, joka oli rakenneultrassa luvannut meille tytön. Mukava nainen oli. Jossakin kohtaa mulla alkoi sokerit nousemaan kohisten ja sain pikainsuliiniä. Se olikin vikat insuliinifixit. Mies luki mulle päivän uutisotsikoita ja mietittiin, että ehtiiköhän syntymäuutinen Perhikseen (oli keskiviikkoaamu ja lehti menee painoon klo 12)

Ilmeisesti epiduraali vei multa tarpeen ponnistaa, ja hommiin ryhdyttiin vähänniinku kylmiltään. Eikä auttanut yhtään, että en tuntenut myöskään supistuksia, kun lääkitys oli kohdillaan. Pitkään siinä meni. Yli tunti, lähemmäs kahta.


Sitten syntyi tyttö, vähän puolenpäivän jälkeen. Tältä se näytti silloin. "Sehän näyttää vieläkin tuolta", kommentoi mies äsken. Niinhän se taitaa näyttää, tosin enemmän ripsiä nykyään vaan.


Syntymäuutinen meni tosin vasta seuraavan viikon lehtiin.

Tiedättekö sen hetken, kun tajuaa, että mikään ei enää ikinä ole entisellään? Se oli tuossa.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hoploppiin ilmaiseksi


Koska K on vielä alle vuoden ikäinen liikkuvainen kaveri, on satojen kilometrien matkustaminen autossa sille selkeästi liikaa. Kiirastorstaita vietettiin autossa ja matkalla pysähdyttiin Oulun Hoploppiin, joka on näppärästi moottoritien varressa ja meidän perheelle vielä hetken verran täysin ilmainen. Paljon pointseja Hoplopille siitä, että aikuiset pääsee sisään ilmaiseksi! Sen sijaan esimerkiksi Kuusamon Tropiikin Angry Birds-maa maksaa 16e/aikuinen ja alle kolmevuotiaat pääsee ilmaiseksi. Ei siis käyty kokeilemassa, kun ei olla kohderyhmää.




Meillä oli siis tosi kiva pysähdys, lapsi sai pemmastaa ja äitinsä. Kuvat on huonoja siksi, että ne on otettu miehen Lumialla, ladattu Skydriveen ja oon sieltä tallentanut nämä omalle koneelle. Skydriveen lataus pienentää oletuksena kuvia 700 px leveiksi, tosin insinööriperheemme ei ole tutkinut mahdollisuuksia muuttaa tätä oletusarvoa.

Maailma on pieniä epäkohtia täynnä. Pienet epäkohdat pitää korjata!

Tässä Keski-Pohjanmaalla ei ole ainuttakaan Hoploppia. Sen sijaan Kokkolasta ja näköjään Seinäjoeltakin löytyy Touhutalo, joka on vähän jotakin samantyylistä. Sinne aikuiset on ilmaisia (jes!) ja konttaavat taaperot 3e. Kävelevät alle kolmevuotiaat 6e. Pitää mennä varmaan äkkiä tsekkaamaan paikka, niin säästää kolme egeä :)


Käytiin myös koeistumassa K:lle omaa moottorikelkkaa. Tässä on vähän kasvunvaraa, mutta muuten oli hauska vempele.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tulihan se tauti!


Oon sairastanut oksennustaudin viimeksi ala-asteella ja sen jälkeen oon halannut vessanpönttöä vain darrassa ja K:ta odottaessani alkuraskaudesta. Nyt kuitenkin sain kokea tämän taudin ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Enkä kyllä välittäisi ihan heti tätä tavata uudelleen. Hassua, kuinka tauti iskikin kuin salama: illalla kävin juoksemassa ja olo oli mitä mainioin, yöllä heräsin huonoon oloon.

Eilisen vietin välillä lattialla, välillä sohvalla koomaten ja K leikiskeli siinä ympärilläni. Äiti kävi tuomassa aamusta pelastustarpeita: vadelmamehukeittoa ja jaffaa. Teki mieli itkeä ilosta miehen tullessa iltapäivällä kotiin töistä ja otti vastuun K:sta. Tänään kohtalaisesti nukutun yön, aamupäiväkoomailun ja sämpylän jälkeen alkaa tuntua jo voittajalle. Avasin sälekaihtimet ja laitoin vaatteet päälle = voitto. En kuitenkaan luvannut miehelle varmuudella mitään ruokaa iltapäiväksi, sillä ajatus ruoanvalmistuksesta ällöttää.

Mikäli en olisi paremmin tiennyt, niin olisin voinut vannoa että krapula tämä oli.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Oikeat välineet jäälle


Minä pelkään liukastumista jotenkin yli kaiken. Jäisellä kelillä oon ennemmin sisällä, kuin lähden ulos liukastelemaan. Nyt on vähän välikausi ainakin näillä leveyksillä ja tiet on osittain sulat, mutta inhottavaa loskajääshittiä on kuitenkin pienillä teillä ja varjoisissa paikoissa. Mies hankki talveksi itselleen juoksukengiksi yläkuvan Salomonin Spikecross 3 -nastakengät, joista oon ollut annoskateellinen siitä lähtien, kun tajusin noiden hienouden. Erityisesti nastakenkien ylivertaisuus tuli selväksi kun käytiin siellä Kiutakönkäällä, kun meitsi laski pyllymäkeä polun vierestä ja mies porhalsi lapsi selässään jäisimmistäkin kohdista ilman ongelmia.

Ensi kauden kenkävalinta on selvä.


Mulla on maasto- ja talvilenkkikenkinä ollut kesän alennusmyynneistä ostetut lipokkaat, jotka on  lämpimät ja vedenpitävät, mutta kuten kuvasta näkyy, niin lumi pakkaantuu kengän pohjaan ja tekee niistä vielä liukkaammat. Hyvät kengät kyllä muihin keleihin!


Tässä vielä vakuuttava kengänjälki miehen piikkareista.

Näköjään me ollaan ulkoilukenkien suhteen vahingossa merkkiuskovaisia- ja kaksosia. Nuo näiden kuvien kengät on Salomonit ja juoksukenkinä meillä on Niket. Työkengät miehellä sentään on Sieviläiset ja semmosia minä en hanki, varsinkaan töihin.

Salomon avasi muuten ihan vastikään verkkokaupan Suomeen ja sielläpä on muun muassa noi miehen piikkarit myynnissä. Kliks! Pitää tosin varmaan odottaa ens vuoden mallistoa, koska nuo miehen popot on tämän talven ja joku raja se tämän perheen rättikaksosuudellakin on :)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Talvinen Kiutaköngäs


Pääsiäisen alusviikko vietettiin kolmestaan Kuusamossa. Majoituttiin Kuusamon Tropiikkiin ja kävin joka ilta vähän lillumassa minikokoisessa kylpylässä. Tropiikki on siis todella pieni kylpylä, jossa pukutilaa on pienelle armeijalle. Näppärää kuitenkin oli ottaa uikkareihin puettu lapsi kainaloon ja painella kylpytakki päällä kylpylään, tosin miksi jokaisessa kylpylähotellissa hotellivieraiden on käveltävä kylpytakissa ainakin jonkin ravintolan läpi kylpyläosastolle päästäkseen?

Yhtenä päivänä ajettiin Kiutakönkäälle talvisia maisemia katselemaan. Oon siellä käynyt joskus vuonna 1996, kun lippukunnan kanssa kierrettiin Karhunkierros. Koski oli tällä kertaa lähes jäätynyt, mutta ihan hienoa siellä oli silti. Kiutaköngäs oli vähänniinku paikallinen Karjalankoski, mutta isompi. Talvikunnossapidetty polku koskelle lähtee Oulangan kansallispuiston infosta ja matkaa tulee säälittävät pari kilsaa. Köytettiin lapsi Manducaan ja ekan kerran selkään. Varmasti oli jotenkin väärin siellä, mutta eipä K valitellut, vaan pysyi tyytyväisen hiljaisena koko kävelyreissun ajan.





Kuulemma Kiutaköngäs on komeimmillaan parin päivän aikaan keväällä huhti-toukokuussa, kun jäät lähtee. En epäile hetkeäkään.