Sivut

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Viime aikoina luettua


Lähes vuoden tauon jälkeen ryhdyin lukemaan kirjoja iltaisin. Kirjastossahan olen käynyt vähintään kerran kuussa palauttamassa lukemattomia opuksia ja lainaamassa uusia tilalle. Jotenkin en vaan päässyt lukemismoodiin talvella, mutta nyt olen suorittanut jo useamman kirjan alusta loppuun! En tosin vieläkään Sofi Oksasen uusinta, joka tuolla hyllyssä huutelee, mutta siinäpä huutelee.

Käykö teille muuten koskaan niin, että itselle omaksi ostetut kirjat unohtuu hyllyyn ja kirjastosta lainatut tulevat ennemmin luetuksi? Mulle käy näin oikeastaan aina.

Äitikortti esiin! Pokkarin takakansi kiinnittyi vuotavan tuttipullon vuoksi lipastoon ja jäi siihen. Oho!

Erityisesti haluan nostaa esiin Anu Silferbergin uuden teoksen "Äitikortti - kirjoituksia lisääntymisestä". Luin sen kahdessa illassa ja oikein piti laittaa hiirenkorvalle pari hyvää kohtaa kirjasta. Tässä siis mielestäni parhaita spoilereita kirjasta:

"Kun viimeiset raskauskuukaudet ovat käsillä ja muuttuva elämäntilanteeni on jo ilmeinen kaikille kohtaamilleni ihmisille, minua alkaa vähitellen jännittää. En pelkää lasta. Pelkään, että itse muutun; olen nähnyt kun se tapahtuu. Aivan järkevät naiset saavat lapsen, ja puf, he katoavat äitiyden mustaan aukkoon. Se on paikka, jossa naiset haukkuvat toisiaan imetysfoorumeilla ja kutsuvat itseään "mammoiksi", paikka, jossa he roikkuvat kaikki päivät netissä kyttäämässä juuri oikeanlaisia vauvanvaatteita ja käyttävät sellaisia sanoja kuin "perheily" ja kotoilu". Siellä kaiken hereilläoloajan voi kuluttaa sen vatvomiseen, käyttääkö naapurin teneva tuttia ja nukkuvatko ne perhepedissä, ja miksi kaikki muut eivät ymmärrä tätä täysimetyksen autuutta. Siellä äitikortti lämähtää pöytään kuin pöytään. Se on syvä, kylmä ja pimeä paikka."

"Olen katsonut silmiin verorahoilla koulutettua naista joka sanoo: "Kun kestovaippoihin vain jotenkin hurahtaa."

"Imetyksen alku nyt vain on keskimäärin täyttä helvettiä. Lähes kaikki pysähtyvät aiheen kuullessaan, vetävät henkeä ja aloittavat: Hyvä jumala! Miksei kukaan kertonut! Miksei kukaan koskaan kertonut minulle?"

Kiitos Anu Silferberg, kun kirjoitit tämän kirjan. Se oli hyvä. Erityisesti minua vakuutti loppuosan yhteenvedot, joita voisi mieltää neuvoiksi. Suosittelen tätä suositeltavaksi neuvoloiden perhevalmennuksessa. Suosittelen tätä niille, jotka lähestyvät äitiyden mustaa aukkoa ja kutsuvat tekemisiään mammailuksi. Erityisesti suosittelen tätä niille, jotka kokevat kantoliinojen ja perhepedin olevan uhattuna kun joku niistä jotakin kirjoittaa.


Oikeastaan on hassua, että äitiydestä saa kirjoitettua niin paljon nykyvanhemmuutta eri näkökulmista käsitteleviä kirjoja. Isyys jää varjoon, tosin onneksi Sinkkoselta on opus siihen(kin) ja vieläpä varsin tuore sellainen. Äitiys ja sen kilpavarustelu on kuitenkin vain pieni hetki elämässä ja ei mun mielestä sen kummempaa, kuin miehisemmät autojen tuunailu, äänentoistoon paneutuminen, pyssyjen rassaaminen tai moottorikelkan anatomiaan tutustuminen. Tosin äitiyttä en missään nimessä nimeä harrastukseksi, vaan toivon että voin edelleen luetella harrasteikseni ainakin partion (ilmoittauduin sentään Myötäpäiville!), lenkkeilyn (tänään 1 km, wuhuu!), valokuvauksen (otin kirjakuvatkin äsken) ja matkustelun (lentokoneessa viimeksi syksyllä 2011).

Toinen lukemani oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä ranskalaistuneen jenkkitoimittajan Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé - Vanhemmuus Pariisin malliin", josta opin mm. sen, että ranskalaisvauvat nukkuvat lähes poikkeuksetta täydet yöt muutaman kuukauden iässä, päiväkodeissa tarjoillaan kolmen ruokalajin lounas ja lapset syövät sen sievästi pöydässä. Mielenkiintoista! Varsinkin tuo ruokailuhomma.

Elizabeth Pantleyn "Pehmeä matka höyhensaarille" on ollut yöpöydällä henkisenä tukena unihommissa jo syksystä lähtien ja sen kaverina oli myös suomalainen "Unihiekkaa etsimässä". Jälkimmäistä suosittelen erityisesti, mikäli tukilukemista uniongelmiin kaipaa. Itse ainakin nukahdin nopeasti.


Matkustelu-harrastustani tukee muuten jonkin lehden tilaajalahjana meille tupsahtanut Mondon Thaimaa-matkaopas. Ehkä vielä joskus. Yleensä mulla on ollut tapana matkustaa seuraavaksi sinne, minne oon Mondon kirjan saanut/hankkinut, mutta jotta tämä logiikka toimisi, olisi ennen thaikkuja reissattava Madeiralle. En tosin halua mihinkään Koh Lantalle palmun alle, vaan Norjaan vuonon rannalle katselemaan Jäämerta!

Äitiysteema alkaa kirjoissa tosin kyllästyttää, ehkä tänä iltana olisi sen Sofi Oksasen vuoro?

3 kommenttia:

  1. Mä ymmärrän tavallaan tuon hurahtamisen äitiyteen ja itsensä kadottamisen siihen syöveriin, mutta ehkä siinä on just se pointti, että se oma minuus on ollut hukassa jo aiemminkin. Mulla on vahva minuus ja omat rakkaat harrastukset aika vahvoja ollut ennen lastakin, joten en koe hurahtaneeni.

    Puhun kyllä vahvasti tiettyjen, helposti "väärin ymmärrettävien" asioiden puolesta (kantoliina, perhepeti, imetys, sormiruokailu, kestovaipat), koska ne on helpottaneet meidän arkea ja koska koen ne meille sopiviksi. En kuitenkaan paasaa tai ole ehdoton minkään noiden suhteen, vaan yritän tarjota toistakin perspektiiviä ja katsontatapaa.

    Mutta suosittelen kyllä jokaiselle vanhemmaksi tulevalle ihmiselle jotain omaa harrastusta, jota pitää päästä tarvittaessa harrastamaan ilmankin lasta (vaikka se lapsi on toki hyvä totuttaa moneen menoon..) Mulla itsellä se on juurikin mainittu partio, jossa käyn joka viikko ilman lasta. Poika on ollut mukana partiotapahtumissa ja tulee olemaankin, mutta musta on virkistävää myös käydä jossain ihan yksinkin.

    Ja sitten seuraa se nolo kirjapaljastus, mulla on kesken 50 Shades of Greyn vika osa. Kirjastosta olen viime aikoina lainaillut lähinnä lastenruokakirjoja (inspistä), sillä mun hlökohtainen kirjasto (miehen kummitäti) suoltaa mulle kirjoja lainaan sellaisella tahdilla etten ehdi lukea. Plus että omassa kirjahyllyssä varmaan 40% kirjoista on lukematta. Viime kesänä viimeisillään raskaana tuli luettua paljon, nyt se on ymmärrettävistä syistä jäänyt. Ehkä tammikuussa aloitin taas iltalukemiset kun kersa siirtyi yöunille omaan sänkyyn.

    Mutta hei, yritettäiskö treffata Myötiksillä? me lähtään kersan kaa molemmat, sillä alle 1vee ei mee yöhoitoon. Ja kun isin viikonlopputöistä ei sillon tiedä, niin ei nyt riskeeratakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän siinä hurahtamisessa mitään pahaa ole, se on vaan ehkä vähän huvittavaa, varsinkin ulkopuolisen (siis lapsettoman) silmin. Se nyt vaan on tätä elämänvaihetta :)

      Mulla ei oo oikeastaan enää ollenkaan kosketuspintaa omaan lippukuntaan, vaikka paikkakunnalla asunkin. Olis kiva tehdä jotain, mutta en uskalla viikottaiseen toimintaan lupautua ja miehen epäsäännöllisten töitten vuoksi pitäis sitten jatkuvasti olla lapsenvahtia metsästämässä. Lisäksi oon kaikenlaisissa muissa luottamustoimissa, jotka kiinnostaa just nyt enemmän, kuin lippukunta.

      Itseasiassa lupauduin Myötäpäiville tekemään perhepartio-ohjelmaa lauantaiksi ja Areenalla olis tilaa pitää vauvatreffit useammankin äidin kesken. En tosin tiiä miltä muitten ikäkausien aikataulut näyttää tai että kuinka paljon noin vuoden ikäisiä on tapahtumaan ylipäätänsä tulossa, mutta mitäs sanot?

      Poista
  2. Mä dumppaan mun sudarit jollekkin ja tulen NIIN paikalle :D

    VastaaPoista