Sivut

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vuosi on kulunut - synnytystarinan aika!


Siitä on vuosi, kun maanantaiaamuna lähdettiin kahdestaan Kokkolaa kohti. Laskettu aika oli viikonloppuna ja raskausdiabeteksen vuoksi synnytys oli päätetty käynnistää heti seuraavana arkipäivänä, mikäli mitään ei ollut tapahtunut. Eikä siis ollut.

Synnytystä käynnistettiin siis semmoisilla suun kautta otettavilla lääkemurusilla koko maanantai ja tiistai. Makasin käyrillä usein ja homma oli turhauttavaa. Miehen kanssa käytiin päiväsaikaan hakemassa keskussairaalan läheltä geokätköjä, tehtiin ristikoita, leikittiin täbillä ja vähän kai luinkin. Saatettiin myös karata käymään marketissa, vaikka "sairaalan alueelta ei saa poistua". Eväänä oli raskausdiabeetikoilta bannattuja karkkeja ja limpparia - ei enää kuulkaa kiinnostanut vääränlaiset sokeriarvot!

Tiistai-iltana alkoi supistukset sitten oikein tuntumaan, mutta ei riittävästi. Käveltiin miehen kanssa K-PKS:n sairaalan käytäviä ja välillä supisteli oikeinkin mojovasti. Ei kuitenkaan riittävästi, ja mies passitettiin kotiin yöksi. Kerkes se siellä käymään, kun parin tunnin unien jälkeen meni vedet, pääsin saliin ja soitin miehelle. Salissa kipu tuli rytinällä päälle ja painuin johonkin omaan maailmaani. Kiskoin ilokaasua ja viihdyin kuulemma tunnin verran suihkussa. Ammeeseen olin alunperin ajatellut meneväni, mutta sen täyttäminen olisi kestänyt pitkään ja muistan pelänneeni, että josko sen joku täyttää sitten turhaan, enkä pysty siellä olemaan ennen kuin tulee kunnon troppien tarve.

Aamukuudelta olin valmis epiduraaliin ja pian huone täyttyi smurffeista. Kiskoin ilokaasuöverit että pystyin olemaan paikallani ja saivat systeemit laitettua. Olo helpottui melkein heti, mahtavaa kamaa! Kotipakettiin pyysin sitä.

Epiduraalin jälkeen nukahdettiin miehen kanssa molemmat pariksi tunniksi. Kätilökin vaihtui jossain välissä ja meille tuli sama nainen kätilöksi, joka oli rakenneultrassa luvannut meille tytön. Mukava nainen oli. Jossakin kohtaa mulla alkoi sokerit nousemaan kohisten ja sain pikainsuliiniä. Se olikin vikat insuliinifixit. Mies luki mulle päivän uutisotsikoita ja mietittiin, että ehtiiköhän syntymäuutinen Perhikseen (oli keskiviikkoaamu ja lehti menee painoon klo 12)

Ilmeisesti epiduraali vei multa tarpeen ponnistaa, ja hommiin ryhdyttiin vähänniinku kylmiltään. Eikä auttanut yhtään, että en tuntenut myöskään supistuksia, kun lääkitys oli kohdillaan. Pitkään siinä meni. Yli tunti, lähemmäs kahta.


Sitten syntyi tyttö, vähän puolenpäivän jälkeen. Tältä se näytti silloin. "Sehän näyttää vieläkin tuolta", kommentoi mies äsken. Niinhän se taitaa näyttää, tosin enemmän ripsiä nykyään vaan.


Syntymäuutinen meni tosin vasta seuraavan viikon lehtiin.

Tiedättekö sen hetken, kun tajuaa, että mikään ei enää ikinä ole entisellään? Se oli tuossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti