Sivut

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Lapselle kenkiä, konjakinvärinen laukku äidille, sukkia kaikille

Mummon ostamat uudet miikkarijutut käytössä ja silti tänään leikkiksellä kysyttiin, että onko tämä poika vai tyttö.
Näyttää siltä, että tyttäreni on oppinut vihdoin kävelyn jalon taidon ja eteneminen tapahtuu 90 prosenttisesti kahdella raajalla. Sen minkä ehjissä housuissa jatkossa säästää, menettää kenkäbudjetissa. Tähän mennessä tytsyllä on ollut käytössään sekalainen kokoelma kirppareilta hakuammunalla haalittuja popoja, joista lähinnä vain yhdet sandaalit on osoittautuneet käyttökelpoisiksi. Suurin haaste on kengän ahtaminen lapsen jalkaan ja näin lyhytpinnaisen aikuisen näkökulmasta katsottuna, on tärkeää että sullominen on helppoa ja menee kerralla oikein.

K etenee käsiään olkapään tasalla heilutellen.
Sandaaleilla pärjää varmaan kesäkuukaudet vielä poistiehensä, mutta jonkinlaisille lenkkaritennareille vois olla käyttöä. Mietin tässä taktiikkaani kenkäostoksille, koska en oo tainnut koskaan mainita, mutta inhoan yli kaiken myyjien kanssa asioimista ja kenkäasioissa joutuu oikeastaan aina konsultoimaan ammattilaista. Lisäksi kaikki kengät on rumia. Hyvät ennakkolähtökohdat täällä.



Olen myös aika pitkään etsinyt konjakinväristä laukkua, joka ei maksaisi satoja euroja ja jossa olisi pitkä hihna. Niin pitkä, että sen saa ripustettua rattaisiin roikkumaan. Selailin isojen nettivaatekauppojen konjakinväristen laukkujen tarjontaa ja tilasin lopulta Nellyltä Embla Bagin, joka toivottavasti on just tuommonen. Etsin myös konjakkisia ballerinoja kympeillä, ei satasilla, mutta ei tärpännyt. Mä miellän ballerinat suorastaan kertakäyttökamaksi, enkä oo valmis näkemään kesälipsuttimia minkäänlaisena sijoituksena tulevaisuutta ajatellen. Kunnon urheilukamat sen sijaan on sijoitus. 

Otsikossa mainitaan vielä sukista. Olen tullut empiirisissä tutkimuksissa vuoden käytön jälkeen siihen tulokseen, että kivilattia kuluttaa sukat rikki parkettia tai laminaattia nopeammin. Ja ihan hyvä niin, koska ei ne mitään perintokamaa tarvi olla.

Miten tässä nyt edettäisiin? Eccolle vai markettiin? Saanko tilata kenkiä lapselle netistä, vai vääntyykö sen nilkat heti? Miksi kaikkialla sanotaan, että ensikenkien pitää olla hyvät? Onko helposti puettavat kengät niitä hyviä kenkiä, ovathan? Kuinka nopeasti lapsen jalka kasvaa?

Miksi meillä Suomessa on neljä vuodenaikaa = tarvitaan neljät eri kengät? Ympärivuotinen varvassandaalikeli olis mun mielestä ratkaisuista paras.

12 kommenttia:

  1. Meillä Veetillä kasvoi ekana kenkätalvena jalka siten, että meillä oli kahdet saman merkin kengät eri koossa ja kevään korvilla olisi mennyt vielä kolmannet, mutta pärjättiin sit kuitenkin kumppareilla villasukan kans :) Että kyllä ne todennäköisesti melko nopsaa kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kuomia vaan talveksi kokoelma jokaisessa kakkosella alkavassa koossa? :)

      Poista
    2. Luultavasti :) Mä olen kyllä Veetille varsinkin noita ensimmäisen talven kenkiä hommannut käytettynä kun niitä ei niin kamalasti ollut vielä kulutettu. Kahdet vikingin goret ostin eri koossa, hintaa alle 20e yhteensä ja molemmat möin samana vuonna vielä eteenpäin :D

      Poista
  2. pssst..henkkamaukalla on konjakin värisiä baltsuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Just hyvänhintaisia kertakäyttöläpsyttimiä ja laitoin heti tilaukseen :)

      Poista
  3. Mullon ollu aina vähän sellanen periaate, että edes lapsille pitää ostaa "kunnon" kengät,tälle kevät/kesäkaudelle on tuhlattu siis n.150e per pää,eli 300 yht,joista yksi pari sandaaleja on jo hukassa!!! Parhaat kesäkengät taaperolle on ehdottomasti Feelmaxit(paljasjalkakengät)-joita tosin on saatavilla muistaakseni vasta 22-koosta alkaen,mutta ne ei ihan hirveitä kyllä kustannakkaan!! Ja monen moisia popoja oon noille katsellu ja nytkin meidän kengät taitaa olla pääasiassa Superfittejä,ihan supereita siis ;)!! -riikka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei kyllä olla ollenkaan kaukana siitä koon 22 sopivuudesta ja Feelmaxien perustelut kuulostaa hirveen hyviltä. Uskottavilta :) Miksei noi tuommoset lapsen jalkaan täydellisesti sopivat kengät näytä converseilta, koska se on mun junttinäkemys näteistä lastenkengista.

      Poista
    2. Mut nythän noi paljasjalkapopot on niiiin muodis ;),oikeesti,tosi hyvät ovat olleet,jotkut sanoo että ensikengän pitäis olla tukeva,mut mun järki sanoo että jalan pitäis antaa tehdä työtä siinä kävellessä että se voimistuu eikä muovaudu minkään puikulan mukaan,mut saatanhan mä aatella kaupunkilasimoodillakin :)! Pilipali croksit on mun kauhistus,kolme vuotta kykenin niitä välttelemään,nyt omistetaan muunkuinmuntahdosta feikit HelloKitty crokkarit,apua ;)!!! Eli tennarit on oikeestaan ihan jees,haaveilen että ku meen töihin niin pistän tilaten pinkkejä converseja kolmessa koossa <3!!

      Poista
    3. Eiks ne feikkihellokittycrocsit oo ihanan helppo tenavan pukea jalkaan? Sun ei tartte ees kumartua?

      Ostin itelleni muuten ekat feikkicrocsit tänä keväänä, koska ne on kätevimmät härvelit vaellukselle taukokengiksi. Kävin myös hakemassa ne jalassa kerran postia, mutta kukaan ei onneks nähnyt sitä.

      Poista
  4. Yllättäen meillä on sama rumba edessä. Tähän asti kun heppu ei vielä kävele ite, on ollu hyvä mennä paljasjalkasin, jätkä kun vetää pienet kilarit kun sille tunkee kengät jalkaan. Eikä se siihen lopu, vaan se istuu lattialle/maahan ja huutaa istuen niin kauan että saa kengät pois jaloista. Tai että sitä saa hetkeksi huijattua jollain, mutta kun se hoksaa ne kengät, sama raivo jatkuu.

    Mä kans aattelin, et tennarithan on ihan hyvät kengät noin pienelle, ne kun on nimenomaan siedettävän näköisetkin, eikä mitkään siniset ja terveyskengän näköset. Hyi olokoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa yhtä huisin hauskalle, kuin K:n kenkäharjoitukset alkukeväällä. Tennarit ja nauhakengät varsinki oli suurimmat pirut, mitä lapsi tiesi. Sitten löysin noi kaikissa kuvissa näkyvät sandaalit kirpalta ja niille toi ei enää sitten raivonnutkaan.

      Tosiaan, terveyskengiltähän noi kaikki rumilukset näyttää. Hieno termi. Ja jos ei ne näytä terveyskengiltä, niin niissä on joku blingblingbarbi liimattuna pinkillä glitterillä kylkeen, kuten markettikengissä.

      Poista
    2. Meillei edes sandaalit oo auttaneet. Eikä serkkulikan vanhat feikkicrocsit (joita ei muuten meille osteta, neverever!!) Kaikista tulee Raivo. Niin joo ja pääasiassa sukista kans, ne vaan saa kiskottua ihan ittekseenkin jalasta pois ja tungettua suuhun (koska sinne kai ne kuuluu..)

      Hei jos mä vihaan sinistä, niin ihan yhtä paljon vihaan niitä blingblingbarbeja ja pinkkejä glittereitä, voi apua!! Koita siinä sitten löytää kohtuulisen hinnan markkinoilta jotain, minkä nähdessä ei ihan heti tule oksennusrefleksi. Ja koskee kenkien lisäksi ihan kaikkia sisä- ja ulkovaatteita, asusteita ja lelujakin.

      Voisko vaan kasvattaa ton kersan tynnyrissä?

      Poista