Sivut

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kotisohva!

"When I feel sad, I stop being sad and be awesome instead." - Barney

Pääsin maanantaina sairaalasta kotiin ilman sen suurempaa tahtomista. Ihmettelen edelleen, että mihin hävisi 10 päivää elämästäni? Ihan kuin maailma olisi pysähtynyt osastolla oleskelun ajaksi. Puut olivat vain kellastuneet, muuten kaikki on niinkuin ennenkin.

Paitsi ettei ihan ole. Lepäily jatkuu nyt kotona. Siis en saa puuhata, rempata ja järjestellä, mikä oli äitiyslomasuunnitelmani. Koska Kn hoitohommat järjestettiin mun töitten takia syyskuun loppuun saakka, niin mulla on vielä ens viikko aikaa viettää päivät vaakatasossa, mutta sitten pitää vähän skarpata ja hoitaa Kta päivät.

Mutta juuri nyt on siis vaan pakko nauttia. Sohvasta ja telkkarista.

Lähinnä oon ollutkin makuuasennossa. Vähän oon vaan karannut kotoa. Mies on hoitanut kauppareissut ja minä tehnyt safkat. Sen lisäksi oon kattonut aika monta jaksoa How I met your motheria Netflixistä. Toinen tuotantokausi alkaa olla lopussa, mutta onneksi kausia on yhteensä yhdeksän. Lisäksi oon jotain tehdäkseni leikkonut T-paitoja suikaleiksi, kuten uhkasin.

Onneksi sanotaan, että rapakunnon saa nopeasti nousuun. Saahan?

2 kommenttia:

  1. What? Joko netflixissä on kaikki tuotantokaudet? Taisi keväällä vielä loppua kuudenteen. Hirvittävän koukuttava sarja.

    Nautinnollista loppu kuuta :D

    VastaaPoista
  2. Siis eiiiiiiiih! Tarkistin, niin kuushan niitä todellakin on vaan tarjolla :( Jenkkinetflixissä (jonka saa muuten näppärästi pienellä lisäosalla tietokoneelle) on seitsemän kautta. Kahdeksan niitä on esitetty ja yhdeksäs alkoi /alkaa nyt syksyllä amerikoissa.

    Haluan katsoa sarjat laillisesti, koska maksan siitä. Tää oli nyt pettymys!

    VastaaPoista