Sivut

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Meillä on tyttöjä

Ethän tule koskaan meille asumaan, meikattu epätodelliset mittasuhteet omaava meikattu muovinukke?

Ai niin. Oonko kertonut, että kaksoset on tyttöjä, mikäli noin 30 ultrakertaa riittää todisteeksi. Meillä ei olla mitenkään älyttömästi alleviivattu Kn tyttöyttä ja se tuskin lisääntyy kaksostenkaan myötä. Tosin lupaan, että nauratte, kun esittelen Kn talvihaalarin...

Tytöt on itseasiassa vähän pelottavia ja joskus jopa ärsyttäviä, kun kasvavat. Toivottavasti omista lapsistani ei tule vinkujavalittajia, joita olen tavannut aikanaan aika paljon partioleireillä. Toivottavasti siihen ominaisuuteen voi jotenkin vaikuttaa, eikä se ole sisäsynnynnäistä. Toivottavasti en ite oo ollut sellainen.

Tavallaan kannatan jonkinlaista sukupuolineutraalia kasvatusta, mutta ääripäätä vältellen. Erityisesti hymyilyttää sukupuolineutraalin kasvatuksen vastustajien reaktiot keskustelupalstoilla. Siellä velloo pelko, että tytöt ei saa olla tyttöjä ja pojat poikia. Olkoot kaikki just sitä sukupuolta tai sukupuolettomia kuin haluavat, mutta mun pointti on se, että tehtävien ja leikkien jaon ei tule perustua sukupuoleen, vaan henkilökohtaisiin kiinnostuksen kohteisiin.

Mun sukupuolineutraalin kasvatuksen linja on lyhykäisyydessään jotain tämmöistä:
- Ei ole olemassa tyttöjen tai poikien asioita. Tai naisten ja miesten tavaroita.
- Pinkki on ihan kiva väri, mutta jos mahdollisuus johonkin muuhun, niin otetaan se
- Ei ole olemassa miesten ja naisten töitä. On olemassa hommia, joista toinen tykkää enemmän tai osaa ne paremmin.

On vaikea kuvitella paikkaa, mihin tyttäreni eivät tulevaisuudessa voisi edetä. Ainoastaan naispapiksi Vetelin seurakuntaan on juuri nyt hankala päästä, mutta ehkä tulevaisuudessa. Tosin ei äiti toivo tyttäristään pappia, mutta jos näin kävisi, niin hyväksyisin sen (ja tytär joutuisi hyväksymään huonot uskontoläpät loppuelämänsä ajan, muahhahhahhaa).

Tytöt voi nykyään tehdä ihan kaikkea, mutta joidenkin valintojen eteen pitää tehdä enemmän töitä. Hassua, että vielä kun minä synnyin vuonna 1984, oli naisten naimisiin mennessään pakko ottaa miehen sukunimi. Tai että armeijaan naiset pääsivät vasta 1995.

Ehkä lapset ihmettelevät sitten aikanaan tätä nykyisin vellovaa keskustelua kotihoidontuesta, että miten ihmeessä pelkät äidit oli Suomessa aikanaan kolme vuotta pois työelämästä per lapsi ja isät vain kolme viikkoa. Toivottavasti se herättää 2030-luvulla ihmetystä.

Tulevaisuuden suurin pelko on prinsessakausi. Kertaa kolme.

6 kommenttia:

  1. Meilläkin odotetaan ja pelätään prinsessioita...Ei oo vielä näkynyt,paitsi yöppäreissä. Vähän sama asia kuin HelloKitty...sitä,pinkkiä ja prinsessaa ei vain tyttöihmisten äitinä voi välttää :)!! -Riikka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peli on menetetty vasta kun lahjatoivelistassa lukee hellokitty, vai mitä?

      Poista
  2. Oikeasti, mä kommentoin tähän jos nyt en pitkään ja hartaasti niin kuitenkin kommentoin! Oliko se niin poliittisesti epäkorrekti vai poistinko sen ihan itse?

    VastaaPoista
  3. Eikä! Minen oo poistanu mitään vuoden 1995 jälkeen, jolloin poistin kotikoneesta käyttöjärjestelmän. Laita uudestaan ja vielä epäkorrektimmin, jos mahdollista :)

    VastaaPoista
  4. Juuri näin eli sukupuolien väliset erot (jotka me aikuiset luomme) tulee karsia minimiin! Puhutaan enemmin lapsista. Terveisin äiti, joka ostaa parhaillaan tyttärelleen crossipyörää ja jonka tytär pesi itse suunsa saippualla puhuttuaan rumia. :)
    -MR

    VastaaPoista
  5. Meidän kolmesta tyttärestä yksi tykkäsi aikoinaan pinkistä, ja en kyllä mitään erityistä prinsessakautta muista...minä etsin tytöille kirveitä ja sahoja partiokisoihin, kun joku toinen äiti ompeli balettihörhelöitä...niin joo, taisi meidän tyttöjen ISKÄ ommella jonkun paljettiboleron esiintymisasuksi.

    VastaaPoista