Sivut

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tuloksellista viikkoa!

Kohde on lukittu.

Muistaakseni joku esimies, yhteistyökumppani tai muuten vaan markkinointihenkisellä sähköpostiviestittelijällä oli aikanaan allekirjoituksessaan otsikon slogan. Tai ehkä sillä on vieläkin, who knows. Tämä tuli nyt kuitenkin mieleen näin toivottavasti loppuelämäni viimeisenä sunnuntaina. Takana oikein rentouttava viikonloppu ja ollaan lähinnä nukuttu päikkäreitä sekä oon vältellyt ruoanlaittoa. Tai tänään vähän leivoin kun teki mieli.

Vaikka en töihintöihin huomenna mene työstämään, niin jotenkin tuntuu siltä, että ens viikolla on paras tulla tulosta, prkl. Kyykkyjä, saunomista, kaakelinsaumojen putsaamista hammasharjalla sekä kokous tai kaksi kovalla tuolilla istuen. Lisätään listaan vielä hanskojen tappeleminen K:n käteen. Voisin myös lisätä listaan kävelylenkkejä, mutta pysytään realistisina - en jaksa kuitenkaan.

K on ollut muuten kokonaisen vuorokauden ilman tuttipulloa. Että senkin puoleen on ollut tuloksellista. Jotenkin tuntui ajatus hassulta, että taloon on tulossa lisää vauvoja ja 1,5 vuotias esikoinen lutkuttaa tuttipullosta edelleen maitoja. Lisäksi ne pullot pitäis tosiaan ottaa kiertoon kaksosille. Pieni haikeus tuli tänä iltana mulle, koska unikoulutuksesta lähtien K on iltaisin kiskaissut pullollisen maitoa sylissä sohvalla ja on sitten ollut valmista kauraa sänkyyn. Nyt vaan yökkäri-hammaspesu-tiikerin etsintä ja sänky. Ei sylittelyä sohvalla, nyyh!

Tavoite on selkeä: ens viikonloppu voitaisiin mun puolesta viettää synnärillä. Mitään paikkavarausta mulla ei sinne tosin ole, vielä.

2 kommenttia:

  1. Ai hanskat ei mene vieläkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne menee, mutta tappelun kanssa ja siitäkös iloinen uloslähtöfiilis tulee. Sit se loukkaantuneena seisoo tumput suorina pihalla, kun kohtasi vääryyttä. Dramaqueen.

      Poista