Sivut

torstai 19. joulukuuta 2013

"Tötsy!"


Esikoisemme, Kiira kiirulainen on nyt saavuttanut kunnioitettavan vuoden ja seitsemän kuukauden iän. Merkkipäivää juhlistettiin heti aamupäivällä ulkoilureissulla ja päivänsankari osoitti kypsyyttään jaksamalla seistä seisomalaudan kyydissä lähes koko kävelymatkan ajan. Vain viimeiset pari sataa metriä täytyi äitinsä sekä kantaa taaperoa että työntää tuplavankkureita.

 - Tötsy, huudahti kotiin päässyt punaposkinen sankari.


Illemmalla juhlakalu sai myös leikkikavereita kylään.
- Tötsytötsytötsy, kuului käytävää edestakaisin juoksevasta Kiirasta, joka esitteli innoissaan kavereille.

Vieraille tarjottiin mehun kanssa piparia ja suklaavohveleita.
- Tötsy!, kuului suklaan makuun päässeen sankarin vaatimus ja samalla myös kritiikki tarjoilujen sujuvuudesta. Keksiastia oli sijoitettu turhan kauas, pienten suklaan tahrimien sormien ulottumattomiin.


Pienen suurperheen äiti vietti juhlaillan kunnanvaltuuston kokouksessa äänestämässä budjetista lähemmäs yhtätoista, mutta isänsä hallitsi kaaosta rautaisella ammattitaidolla ja laittoi päivänsankarin nukkumaan. Todennäköisesti talossa on raikunut pitkin iltaa tötsyt ja tytsyt, kun Kiira on remunnut iltavillissään.

- Tötsy, kommentoi taapero illan tapahtumia aamulla herättyään maukkailta 12 tunnin yöuniltaan.

3 kommenttia:

  1. Onnea Kiiralle! Mutta oliskos neiti jo vuosi ja kahdeksan kk 😉
    T. Kiiran pikkuserkku Malva

    VastaaPoista
  2. Tötsyt vaan hei ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Voi muikia tytsykkä! Pisteleppä hei sitten spostilla se teidän osoite kun kaipaat Stonzeja takaisin, veikkaan että postipoika ei löydä ihan vaan etunimellä ja suurinpiirtein paikkakunnalla oikeaa postilootaa ;)

    VastaaPoista