Sivut

torstai 22. toukokuuta 2014

Ähtärin eläinpuistossa lapsien kanssa



Käytiin reissussa Ähtärin eläinpuistossa! Kylläpä oli sopiva paikka lapsiperheille ja viime viikonlopun huikea keli kruunasi meidän ekan pienen lomareissun. Kaikki lapset viihtyivät hyvin lähes loppuun saakka ja Kiiran loppumatkan väsymyskiukuttelut tainnutin keksillä.


Oon itse kuvien mukaan käynyt Ähtärin eläinpuistossa ekan kerran parivuotiaana, mutta edelliskerrasta on kulunut ainakin vuosikymmen. Siltä ekalta vierailureissulta muistan vedettävät kärry, joissa sai istua ja siellähän niitä kärrejä oli edelleen halukkaille tarjolla.



Baanat eläinpuistossa olivat leveät ja aika pitkälti myös aidatut, joten taapero sai vapaasti juoksennella.




Puiston kotimaiset suurpedot: ilvekset, sudet ja karhut olivat liikkeessä koko ajan. Ja ne kyllä oli ainakin mun lempparit. Kiirakin oppi sanomaan "susi".

Eläinpuiston uusi päärakennus on vihitty käyttöön kesäkuussa 2013 ja päärakennuksen vieressä on uusi 14.6. avattava Flowpark. Puissa oli siis monenlaista rakennelmaa ja sinne lapset päästetään sitten kiipeilemään.




Ähtäri on meiltä katsoen just sopivan lähellä tai kaukana, että lapset eivät kyllästyneet autossa istumiseen ja kaikki nukkuivat suurimman osan ajomatkaa. Puiston kiertämiseen meiltä kului aikaa reippaat kolme tuntia ja matka oli kolme kilometriä. Puolivälin tietämillä on kahvila lammen rannalla ja vessafasiliteetit.


Karusellista piti Kiira ottaa itkun kanssa pois. Miksei noita vekottimia ole nykyajan leikkipuistoissa, kysyn vaan!


Lopuksi pyörähdettiin vielä tsekkaamassa pehmolelutarjonta ja ostamassa pakollinen jääkaappimagneetti.

Kannatan lapsiystävällisiä lähimatkakohteita! Muumimaailma heinäkuussa pitää varmaan kokea joskus, mutta ei vielä tänä kesänä. Eikä todennäköisesti sitä seuraavanakaan. Jos minä saisin päättää (ja toistaiseksi saankin), niin meidän lapset kävisivät vain eläintarhoissa reissussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti