Sivut

torstai 30. lokakuuta 2014

Purkki nurin, eli tänään luin lehden


Paikallislehti Perhonjokilaakson tekstaripalstalla oli vaihteeksi helmi, joka kosketti tällaista kotona lusivaa harrastelijabloggaria kovasti.




"Mikä tarve nykymammoilla on kuvata ja kertoo joka purkin paikan vaihto faceen ja blogisivuihin. Vuorokauteen tulee paljon tunteja lisää kun siirrätte blogisivut itsellenne jääkaapin oveen ja päivitätte itsenne. Tulee asiat ja työtkin hoidettua."

Aaaah! Niin periperhonjokilaaksolaista avautumista, että huh! Nimettömänä ja nykymaailman menoa paheksuen. Kyseisellä palstalla puidaan säännöllisesti myös naispappeutta ja muita kirkollisia kuulumisia. Sekä tietenkin ensilumen tultua kielletään kävelemästä vastavedetyillä valaistuilla hiihtoladuilla.


Tekstari herätti monta kysymystä
- Miksi tämä henkilö käyttää internettiä, jos sisältö ärsyttää?
- Jos kuvatekstin ja kuvan lataaminen faceen kestää kaksi minuuttia, niin miten se muuttuu tunneiksi? Toki blogipostauksen tekeminen kestää kauemmin, mutta tämä ei yleensä olekaan päivittäistä riemua.
- Olisiko paras printata blogi siihen jääkaapin oveen, vai riittäisikö pelkkä linkki? Tyhjennänkö oven muusta materiaalista?
- Tarkoittaako itsensä päivittäminen uutta käyttöjärjestelmää vai mahdollisesti käyntiä kampaajalla? Mikäli jälkimmäinen, niin kuka maksaa? Entä kuka tulee lapsenvahdiksi?
- Millaisia "asioita" pitäisi hoitaa? Mikäli "työt" tarkoittavat ikkunoiden pesemistä tai silittämistä, niin otan loparit.
- Mitähän tekstarin lähettänyt henkilö harrastaa?

Kuppi eli purkki nurin!

Kyllä jaan mielelläni erilaisia asioita kuvin ja sanoin erilaisiin some-palveluihin. Se on mun kahviseurani nykyään, kun 90% ajastani kuluu lasten kanssa. Jos otetaan esimerkiksi vaikka tämä viikko, niin olen ollut poissa lasten luota noin 6h. Siitä ajasta 2h pitämässä partiota toisten lapsille ja 4h lenkillä tai jumpassa. En pahemmin kyläile, mutta kokouksia on lähes viikottain.


Katsokaas, kun minulla on tarve puhua jonkun muunkin, kuin mieheni kanssa. Tykkään kirjoittaa, valokuvata ja internet on ollut mulle maailnan mielenkiintoisin asia siitä lähtien, kun ekan kerran tänne pääsin vuonna 1996. Näin kotona ollessani bloggaaminen on mulle tapa pysyä ajan hermoilla ja tuulahdus vielä saavuttamattomissa olevasta työmaailmasta. Tykkään, kun tykätään. Innostun, kun kommentoidaan. Virtuaalitykkäykset- ja kommentit ilahduttavat: "oi minä kirjoitin jotain, jonka joku noteeraa!"


Kuukausi takaperin olin kuuntelemassa erään professorin luentoa monikkojen kasvatuksesta. Luennosta jäi joitakin asioita mieleen, mutta erityisesti se, että professori ei oikein ottanut kantaa mihinkään, sillä "kaikki perheet on erilaisia". Niin se nykyään on. Tasapäistäminen ei onnistu.

Kuvituksena tekstarin mukaista purkinsiirtelyä. Nuo ovat Kiiran lempparilelut, joista myös Inari ja Iiris ovat erittäin kiinnostuneita. Kiira usein nukkuu kuppikasansa kanssa. Kuten myös huomaatte, niin toinen kaksosista on kiivennyt sohvalle. Tämän uuden turhan taidon ne oppivat synttäriensä kunniaksi. 

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Yksivuotiskuvat - making of


Kaksoset täyttivät eilen vuoden. Ihan kamalan ihanan hirveää. Synttäreitä juhlitaan vasta joskus ilmeisesti isäinpäiväviikonloppuna, joten niistä lisää tuonnempana. Ennustan kuitenkin jo tässä vaiheessa, että jos muistankaan juhlista ottaa kuvia, ne ovat kännykkäkameralla puolisyödyistä kakuista. Ajattelin nyt julkaista muutamia otoksia vartin kestäneistä yksivuotiskuvauksista. Kivoja ovat, mutta on lottovoitto jos molemmilla lapsilla on kiva ilme yhtäaikaa!


Kaksosista saatiin otettua ihan käypiä yksivuotiskuvia tässä pari viikkoa sitten kirpsakkaana maanantaina. Tai oikeastaan tuloksena oli yksi hyvä ja monta käypää. Pääasia kuitenkin nyt kuitenkin on, että on jotain yksivuotiskuvia, sillä Kiiran kohdalla kävi niin, että raskaana oleva äitinsä jätti koko kuvauksen hoitamatta. Halusin ottaa tytöistä kuvia Kappiksen Newbie-haalarit päällä ulkona, joten tosi hyvä, että hätyytin kuvausassarini paikalle juurikin tuona maanantaina, kun vielä raaski collegejumpsuiteissa käyttää lapsia ulkona. Sen jälkeen onkin kelit olleet kylmemmät ja märemmät.


Ilman tuota valkoista peittoa, omaa ja kenkääni ja tutan läsnäoloa tämä olis hyvä!


Iiris näyttää kieltä ja Inari on meiningissä mukana.


Toinen karkaa, toinen meinaa napata kameran ja maailma on vähän tärähtänyt.


En sitten tarkistanut, että miltä ympäristö näytti. Iiriksen pään takana oli monessa ruudussa kirsikkapuu. Jos olisin ottanut askeleen vasemmalle, niin ei olisi ollut.


Saatiin tosiaan ainakin yksi, jonka kelpuutan kehyksiin. Tuo ylläoleva siis.

Käytiin lauantaina ostoksilla Kokkolassa koko perhe ja mulla tarttui mukaan kaksosille kivat kuvausvaatteet sisäotoksia varten. Että pakko koettaa tässä joskus pistää pystyyn kotistudio. Sitä varten pitää vaan vähän raivata ja improvisoida, koska ei mulla mitään studiosalamia ole ja ilman niitä sisäkuvista tulee... no, sisäkuvia.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Leipäviikko: Jääkaapintyhjennyssämpylät


Hiilariöveriviikko lähenee (onneksi) kohti loppuaan. Ostin jo valmiiksi rahkaa jääkaapin pullolleen, että voi aloittaa sitten huomenna tai maanantaina ei-niin-turvonneen elämän.

Raaka-aineet pöydällä ja tyytymätön lapsi alaoikealla.

Tänään kuitenkin tein sämpylöitä, joihin tyhjensin surutta jääkaapin sisältöä. Empiiriset tutkimukseni ovat osoittaneet, että ei ole mitään väliä sillä, mitä sämpylätaikinaan tunkee. Sen sijaan erityisen merkityksellistä ovat toimenpiteet nostatuksen jälkeen. Siitä on kuvia, joten wait for it.

Sämpylöistä vielä sellaista, että mummolla oli aina sämpylää pakkasessa ja tarjolla, kun siellä kävi. Ne olivat parhaita sämpylöitä ikinä. Ehkä sieltä on lähtöisin tämä innostukseni kotileipään, sillä sämpylöitä olen tehnyt niin kauan kuin muistan, mutta vasta viime vuosina on homma alkanut onnistumaan. Olen tavoitellut mummon sämpylöiden rakennetta aina ja tänään sen mielestäni aika hyvin saavutin. Sämpylöiden kuuluu olla hyvin kohonneita, sisältä pehmeitä ja päältä hieman sitkeitä. Että semmoisia olivat maailman parhaat mummon sämpylät. Mummokin oli maailman paras <3


Veden ja kuivahiivan sekaan pussinpohjallinen grahamjauhoja.


Sekä ruisjauhoja, jotka tarkkasilmäisimmät voivat todeta yliaikaisiksi.


Vesi-hiiva-jauhovelliin sitten sitä jääkaapin jämiä. Tästä dippikastiketta olikohan taco-maustettuna.


Eka meinasin, että laitan puolet tästä riisistä. Sitten laitoin kaikki. Mitäpä sitä säästelemään!


Äitin tuomaa porkkanaraastetta oli iso jo kertaalleen pakkasessa käynyt purkillinen. Sitä laitoin vaan jonkin verran.


Lisäksi tietty siirappia, öljyä ja suolaa.


10 desiä jauhoja ja vieläkin taikinan koostumus oli liian velliä. Lisää vehnistä siis koneeseen.


Hän söi siis vielä vähän ja perintökenwoodini pyöri varmaan kymppiminsan. Sitten peittelin taikinan liinan alle siksi aikaa kun tein perjantaipitsat. Pitsapohjana käytin muuten tätä taikinaa, koska sitä oli paljon ja mitäpä sitä toista jauhon, suolan ja veden sekoitusta vääntämään.


Riittävän nostatuksen jälkeen taikinasta muotoillaan pötkylä. Itseasiassa tein parikin, kun tuo kuvan ekapötkylä on liian suuri. Taikinaa kuitenkin vain pyöritellään jauhoissa. Älä vain vaivaa!


Apurini vähän temppuili. Pötkylästä kuitenkin leikotaan ohuita viipaleita. Kannattaa tehdä ohuempi pötkylä, kuin kuvassa.


Apulainen muuten pesi ihan itse kädet sen jälkeen kun hän oli sotkenut niihin taikinanpalasen. Samalla hän kasteli vessan ja pari käsipyyhettä, mutta itse pesi.


Sämpylät asetellaan pellille leikkauspinta ylöspäin. Ja huomio! Niitä ei pyöritellä käsissä minkään muotoisiksi. Asetellaan vain. Sitten ne nostatetaan.


Vesivoitelu saa olla runsas. Mitäpä sitä säästelemään.


Pitsojen jäljiltä uunin lämpötila oli tällä kertaa 225 astetta. Vähempikin olisi riittänyt. 200 voisi olla optimaalinen. Jatkan empiirisiä tutkimuksia aiheesta.


Jääkaapintyhjennyssämpylät


5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa + jämät toisesta, jos on jäänyt
kermaviiliä, riisiä, perunamuusia, kalapuikkoja, raejuustoa, punajuuria, porkkanoita tai mitä nyt siellä jääkaapissasi oletkaan marinoinut pidempään.
Erilaisia jauhoja taikinan kosteudesta riippuen riittävästi. Vähintään litra kuitenkin.

Sekoita asioita riittävästi Kenwoodilla. Kohota noin puoli tuntia ainakin. Pyöräytä taikina jauhoissa, muotoile pötkylä ja leikkaa siitä sellaisia reilun sentin viipaleita. Asettele viipaleet leikkauspinta ylöspäin pellille ja muotoile siinä sämpylän näköisiksi. Anna kohota siellä vielä hetki. Voitele sämpylät ennen uuniin laittamista vedellä. Suosittelen paistolämpötilaksi jotain 175-225 väliltä. Paistoaika on suoraan suhteessa lämpötilaan.

Ei tästä päivittäisestä leipomisesta nyt suuren suurta vaivaa ollut. Siinä se meni ruoanlaiton sivussa vasurilla. Sen sijaan kuvien lataaminen postausta varten on syönyt iltoja, sillä tämä mun rakkine vaatii viisivuotishuoltoa. Mutta sen sijaan hiilariähky on ollut todellisuutta tällä viikolla. Eniten närästi muuten se viskileipä. Ja näistä sämpyistä meni suurin osa pakkaseen, mutta aikaisemmista tämän viikon tuotoksista ei pakkaseen mennyt mitään.

Suurin hankaluus on ollut tämä päivittäinen bloggaaminen. Ensin päivän aikana otan kuvat, joille en ehdi kuitenkaan tekemään mitään ennen kuin lapset on nukkumassa. Että aika vähän olen tällä viikolla koomannut sohvalla lasten uuvahdettua.

Otan vahingon takaisin ensi viikolla.

torstai 16. lokakuuta 2014

Leipäviikko: Pataleipä


Tämä haasteeni suorastaan huusi pataleivän nimeä! Helppo leipä on, joskin jauhopusseja pitää kopata jo edellisiltana, mikäli aamulla mielii leipää saada. Valmistustapa sopii arkisin kotona päivät pitkät oleskeleville (ihan hatusta vedän, että esimerkiksi perhevapaita viettäville, kuten mulle) ja muiden kuolevaisten viikonloppuihin. Kolmivuorotyöläisistä en tiedä, että sopiiko, kun en ole koskaan sellaista harrastanut.


Mennäänpä heti asiaan. Eli eilisiltaan. Tehtiin Kiiran kanssa taikina silloin odottelemaan. Tällä kertaa tein tästä vähän kuituisamman, kuin edellisessä Pirkassa ollut resepti edellytti. Vehnistä tuli 3 dl, grahamia ja ruista 2 dl kumpaakin. Myös alkuperäisessä reseptissä olleet siemenet jätin pois. Kuivat aineet kuitenkin sekaisin riittävän suuressa muoviastiassa. Ehkä jopa sellaisessa, johon löytyy kansi.


"Minä autan äitiä", hän sanoi ja nappasi astian kun veden sinne lisäsin. Ei auttanut kuin harhautus. Valitinko joskus, että lapseni ei muuten puhu? No, nyt muuten puhuu.


Siellä se poika tekeytyy kannen alla. Tältä prosessi näytti illemmalla.


Aamulla Iiris ei malttanut enää odottaa, vaan leipää himoitsi hän. Kuudelta ylös. Kiitti vaan. Uuni päälle ja hommiin siis. Tai aivan aluksi laitoin kahvin tippumaan. Sitten vasta kaivoin esiin jauhot.


Taikina on todella, todella löysää. Parempi tosiaan liikaa jauhoja alustalla, kuin taikinatahmaa joka puolella.


Valitsin väärän käden pyöräyttämään palluraa jauhoissa. Kuva piti ottaa vasurilla. Tärähti ja oli vaikeaa.


Vaivata ei saa yhtään. Vain muotoilla jauhoinen pallo ja jättää se hetkeksi vielä liinan alle hengaamaan. Pata meni tuolloin uuniin lämpeämään.


Kun uuni on valmis, tiputetaan taikina pataan. Puoli tuntia kannen kanssa uunissa ja vartti lopuksi ilman.


Hän repesi synnytyksessä söpösti. Awww. (Sori tuosta lauseesta, en malttanut)


Annoin vauvan rauhassa jäähtyä padassa ja viipaloin sen vasta lounaalle. Syötin lapsille, tykkäsivät. Söin itsekin, tykkäsin. Varsinkin tuosta ihanan rapsakasta kuoresta.

Pataleipä (terveysversio)

3 dl vehnistä
2 dl ruisjauhoja
2 dl grahamjauhoja
1,5 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
4 dl vettä

Sekoita kuivat aineet, lisää vesi. Pyöräytä sekaisin. Anna tekeytyä kelmulla tai kannella peitettynä noin 12h. Pyöräytä löysä taikina jauhoissa ja heitä uunissa lämmitettyyn kuumaan pataan. 225 astetta, 30 min kannella peitettynä ja 15 min ilman kantta. Laita sentti voita päälle ja iloitse elämästä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Leipäviikko: Tikkupulla


Tänään käytiin lasten kanssa ulkona syömässä ja samalla hoidin pois päivän leipäprojektin. Ihan täysiverinen leipä ei tällä kertaa ollut kyseessä, nimikin sanoo sen olevan pulla. Tikkupullaa siis tehtiin notskimakkaroiden jälkkäriksi.


Vähintään kaikki partiota jossain vaiheessa elämäänsä harrastaneet ovat tutustuneet tähän nuotioiltojen herkkuun, tikkupullaan. Muistaakseni resepti ko. leivonnaiseen löytyi vanhan ohjelman vartiolaisen kirjasta. Minulle aukesi tikkupullan hienous vasta yläasteikäisenä, kun jonain iltana partiomajalla hengaillessa tajuttiin, että nälkä on. Eikä meillä ollut kuin juomavedet mukana. Käytiin sitten naapuritalossa lainaamassa jauhoja ja suolaa trangian kattilaan, tehtiin pullataikina, paistettiin herkut takassa ja vedettiin hyvällä halulla napaamme. Enkä muuten usko, että meillä oli edes hilloa. Enkä usko, että pestiin käsiä, ainakaan ennen taikinan vaivaamista.


Kun tikkupullataikinaan lorauttaa riittävästi öljyä, on se koostumukseltaan erittäin siistiä tavaraa. Wetwipesejä (mikä noiden suomenkielinen sana on?!) ei liiemmin tarvittu.


Tekaisin taikinan pikapikaa ennen metsäluonasreissua ja vaihekuvat siitä jäi harmillisesti ottamatta. Sen sijaan tällä kertaa minulla oli assari, joka otti tikkupullan tekovaiheen tärkeimmät otokset.


"Äiti minä kans tekee mato", vaati toinen assarini.


Mato pyöritetään tikun nokkaan. Kannattaa tavoitella riittävän ohutta muotoa, jotta pulla ei ole sisältä raaka ja päältä hiillosta.


Paistetaan hartaudella nuotiossa. Karsinogeenejä syntyy pintaan nimittäin tosi helposti.



Tikkupulla (reilusti neljälle jälkkäriksi)

2,5 dl vehnistä
1 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
Kylmää vettä riittävästi. Ehkä desi?
n. 1/2 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet ja lisää öljyä ja vettä niin, että saat aikaan sopivan kimmoisan palleron. Tuikkaa pallo muovipussiin ja lähde metsään. Sytytä nuotio yhdellä tikulla ja odota hiillosta. Ota palanen taikinaa, tee siitä mato ja rullaa matonen kepin nokkaan. Mitä paksumpi ja oksattomampi keppi, sitä parempi. Paista hartaudella hiilloksella, sillä taikina palaa helposti. Pulla on kypsä, kun se irtoaa helposti tikusta. Syö joko hilloa tikunreikään sulloen, dippaillen tai pelkästään.

Juomasuositus: termoskahvi.

Olisin sanonut nokipannukahvi, jos osaisin sellaisia keittää. En osaa.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Leipäviikko: Viskileipä


Saatoin ehkä provosoitua viime päivien alkoholimainontakeskusteluista tai sitten ihan vain sattumalta silmiini osui jännittävä irlantilaisen soodaleivän viskiversio. Tai ehkä postauksen lopusta löydätte merkinnän yhteistyöpostauksesta viskiyhtiön kanssa.


Irlantilainen soodaleipä pelastaa niin tuoretta leipää vaativan viikonloppuaamun, kuin iltapalaleivättömyydenkin. Eniten aikaa valmisteluissa kului meidän viinakaapin kollaamiseen, kun raaka-aineita etsin. Löytyi pelkkää singlemalttia. Ja kaksi ihan pölyttynytta avaamatonta pulloa, yksi tyhjä sekä tuo pikkuruinen avattu, jonka olen aikanaan ostanut miehelle lahjaksi. No, Glenfiddich pääsi nyt jatkokäyttöön.


Kuivat aineet sekaisin, eli normivehnistä, grahamia, ruokasoodaa sekä suolaa.


Sekaan piimää. Myös jogurtti tai joku muu hapan maitotuote toiminee tässä leivässä.


Viskiä meni reilu ravintola-annos. Jatkoin sitä maidolla.


Sekoitus ja pellille kumoaminen. Olis voinut taputella pinnan nätiksi jauhoin, mutta en viitsinyt sotkea käsiä.


Sitten seuraa ohjeen erikoisin osuus, mutta jos haluaa leipään vain viskin tuoksun, riittäisi tämäkin. Pikkuloraus viskiä ja samanmoinen liri maitoa voitelua varten lasiin.


Niin ja leivässä muuten pitää olla ristiviilto. Koska se tuo varmaan hyvää onnea. Myös voiteluviskiä saa paremmin ristikoloseen.


200 astetta, noin 20 minuuttia ja leipänen halusi maastoutua uusiokäytettyyn (eilisen peltileivän) leivinpaperiin.


Kapaloin sen pyyhkeeseen, joka on tämän leivän suositeltu sijoituspaikka.

Mitäpä sanoisin mausta... no, ihan jees. Tämä tuoksui ja myös maistui niin reilusti viskille, että en antanut sitä lapsille. Aikuisten pikaleipä siis :)

Leivän voi tehdä toki myös ilman viskiä. Laita silloin koko desi maitoa ja jätä voiteluosuus pois. Resepti on lähes täysin Yhteishyvästä peräisin, eikä viski-ideakaan ole omani, vaan irkkuperäistä sekin. Viskiosuuteen hain inspiraatiota täältä. Hunajaa olis voinut myös laittaa, mutta ei löytynyt meidän kaapeista. Ruokasoodan ansiosta voit unohtaa nostatuksen.

Irlantilainen viskisoodaleipä (Irish whiskey soda bread)

3 dl vehnäjauhoja
3 dl grahamjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 dl piimää
1/2 dl viskiä
1/2 dl maitoa

Helmen verran viskiä ja maitoa viimeiseen voiteluun ennen uunia.
Sekoita kuivat aineet ja lisää joukkoon märät. Kumoa taikina uunipellille, tee ristiviillot pintaan. Voitele viskimaidolla ja heitä 200 asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Tarjoa ja syö heti, tai säilytä pyyhkeeseen käärittynä.