Sivut

maanantai 8. joulukuuta 2014

Ainoa hiljainen paikka

Nyt on kuulkaas, lukijat rakkaat, käynyt niin, että tämä blogi on tällä hetkellä elämäni ainoa hiljainen paikka.

Kun muutama viikko sitten menin hetkeksi töihin, niin oikeastaan tiesin, että tässä käy näin. Blogi hiljenee. Niin kävi myös viimeksi ja nyt taas.

Kävin tekemässä muutaman viikon pätkäsijaisuuden paikallislehdessä ja tässä talven ajan duunailen lehteä osa-aikaisena. Mainio pesti, suorastaan win-win kaikille osapuolille. Tuossa marraskuun alussa nimittäin tuntui siltä, että en jaksa enää hetkeäkään tätä arkea. Että elämäni on nyt tässä ja en ikinä enää pääse mihinkään, kun sydänkohtaus meinaa tulla aina kun lapset kaikki pakkaan yksin autoon. Hyi, se on kyllä ihan kamalaa hommaa se.

Hoitojärjestelyihin ovat osallistuneet mummot ja mies. Hyvin on mennyt, mutta kyllä se myös kirpaisee olla kotoa poissa. Ja kirpaisee myös, jos eli kun täällä on joku muu kuin minä lasten kanssa.

Kun päivät olen antanut tekstiä Eddielle ja Dorikselle, niin iltaisin on Bloggeri saanut olla kiinni. Ei ole ollut mitään asiaa. Ainoastaan omatunto on kalvanut, että "sun pitäisi nyt blogata, eikä maata sohvalla". Ja niin minä olen sitten maannut siellä sohvalla.

Kunhan näistä joulukiireistä päästään, niin koetan palailla tännekin puolelle! Nyt on pitänyt suhata täysiä täällä realityssä.

PS. Tekstin julkaiseminen ilman kuvaa kirpaisee. Mutta jos tähän nyt etsisin kuvankin, niin en ikinä pääsisi nukkumaan. Joten kuvatta on teidän tekstinne lukeman!