Sivut

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mitä kaksoset osaa?

Pienet tiitiäiseni, Inari ja Iiris, ovat ehtiviä kavereita. Koska yksivuotispostaus jäi tekemättä, niin tässä koostetta siitä, mitä viikkoa vaille 1v 3kk -vauvat osaa.


Jouluaattona "onnistuneita" kuvia oli aika tarkalleen kaksi. Tässä toinen. Poseeraushermoja ei ole.

- Syödä palasia itse käsin. Muruset pinsettiotteella.
- Kontata joka paikkaan.
- Kiivetä sohvalle. Iiris hallitsee myös kiipeämisen Kiiran juniorituoliin ja keittiöjakkaralle. Ja niitä pitkin pöydälle.
- Nousta seisomaan ilman tukea. Kävellä tuetusti.
- Iiris otti joulun alla ensimmäiset askeleet tuetta.
- "Heippa", sanoo Inari ja vilkuttaa. "Paappa", kommentoi Iiris vaipanvaihdossa.

Kaksosista Iiris on liikkuvaisempi ja kärsimättömämpi, jos esimerkiksi ruoka ei ole sillä sekunnilla pöydässä. Inari taas ääntelee monipuolisemmin ja saattaa keskittyä pitkiä aikoja johonkin hommaan. Joulun projektina erityisesti Inarilla on ollut keittiön sokkelin ruuvinreikien päällä olevien tarrojen irroittelu. Siihen hommaan hän saattaa uppoutua pitkiksi ajoiksi.

Ruokailuissa ovat ryhtyneet nirsoilemaan. Erityisesti Iiris kaivelee suuhun osuneen ravinnon sieltä pois ja levittää tarjottimelle. En arvosta. Inarille sen sijaan maistuu mössöt vähän paremmin. Koko perhe syödään nykyään pääosin samaa ruokaa.

Kuvassa 0% intoa ja iloa.
Päikkärirytmit on täällä melko pyllyllään. Kukaan ei nuku kuten pitäisi, mikä on aika rasittavaa, kun täällä kotona ei ole hetken rauhaa. Toisaalta pääsen taas huomenna töihin lepäämään. Kaksoset ovat tähän saakka nukkuneet melko hyvin kahdet unet, ekat aamulla pian aamupalan jälkeen ja tokat samoihin aikoihin Kiiran kanssa. Nyt aamu-unet ovat ainakin mun vahtivuorolla jääneet lähes kokonaan pois ja Kiirankin päikkärit ovat poikkeus. Toisaalta, kun heitä vahtii joku muu, niin nukkuvat päivällä paremmin.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Parasta tässä päivässä


Tästä päivästä ei periaatteessa ole pahemmin jälkipolville kerrottavaa. Kerron silti.

Koska lunta on tullut, niin mieheni on alkanut harrastamaan taas kotinurkissa kelkkailua. Se tarkoittaa minulle ajoittaista kelkkaleskeyttä. Tänään vietin siis päivän lasten kanssa ja sain vaihteeksi todeta, että kaksoset ovat raastavassa iässä.

Perustelen. Ne eivät omaa pahemmin itsesuojeluvaistoa. Ne eivät ymmärrä käskyjä. Eivätkä ainakaan halua ymmärtää kieltoja. Ne menevät peräkanaa pitkin taloa märehtien suuhunsa kaiken irtotavaran ja erityisesti paperin. Ne levittävät ainakin kerran päivässä eteiseen kengät, repivät pinniksistään peitot, kiskovat verhoja ja sähköjohtoja. Ainoat kirjat niiden ulottuvilla on keittiön keittokirjakokoelmani, josta niitä saa kieltää irrottamaan tahmanäpit noin parikymmentä kertaa päivässä. Toinen kiskoo jatkuvasti housut päältään ja toinen kiipeää keittiöjakkaralle veitsiä tavoittelemaan. Sohvatyynyt ovat ennemmin lattiatyynyjä

Lisäksi ne nukkuivat tänään vain tunnin unet. 

Mutta parasta tässä sunnuntaissa oli se, että klo 19.30 kaikki lapset olivat nukkumassa. Nyt Loirinuotiota (ei vielä vakuuta) ja kirjoitin tämän. Alla on myös noin viikon verran huonoja öitä (ne hampaat, ne hampaat...), joten en varmaan tänään kympinuutisia näe.

Ootte mielessä! Kyllä tästä selviää, sillä ihan kohta on kesä. Joka päivä on taas valoisampi. Kaikki muuttuu aina paremmaksi.