Sivut

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Einesmutsi

Tsaijai! Pakkasessa odottaa joka perjantain herkku! 

Mun kiinnostus ruoanlaittoon on kadonnut. Toivottavasti ei iäksi, mutta juuri nyt ei kiinnosta. Syödä voisin kyllä ihan kaiken, sillä syömistä parempaa hommaa ei ole.

Koska olen jonkin verran poissa kotoa, niin kaksoset viettävät kotonaoloaikani ja valveillaoloaikansa minuun takertuen. Lahkeessa roikkuen. Mikäli toinen ei ko. hommaa harrasta, niin toinen vähintään. Että ei tee mieli edes kuoria perunaa kun se aiheuttaa huutokuoron lattiatasossa.

Tänään tein poikkeuksen ja laitoin jotain uutta ja erilaista: thaityylista kanahässäkkää. Se kaaos, mikä ilmaantui sen ruoanlaittopuuhani aikana, oli myös uutta ja erilaista. Uudella tavalla eeppinen. Kaksoset eivät siis roikkuneet lahkeessa, vaan repivät tarmokkaasti kaiken palasiksi, esimerkiksi päivän postin. Ja minä katsoin vain keittiöstä hymyillen sitä toimintaa, kun oli niin mukava puuhata ilman lahjetakiaisia.

Kanahomma oli hyvvää. Maistui myös Inarille ja Iirikselle. Ei Kiiralle, mutta sepä ei yllättänyt ketään.

Niin. Siis pääosin einestä on syöty. Seuraavanlaisia:
- Ranskalaisia makkaralla (joka perjantai klo 17)
- Saarioisten lihaperunasose-einestä
- Verilättyjä
- Muumi-kalapihvejä
- Kalapuikkoja
- Pakastepitsaa (usein lauantaisin klo 20)
- Nuudeleita (minä töissä)
- Nakkeja

Näppärää! Tein samalla ostoslistan huomiselle! Multitasking!

Syödäänkö teidän perheessä valmisruokaa? Mitä suosittelisit? 

11 kommenttia:

  1. Meillä syödään tosi paljon pakastevihanneksia! hernemaissiporkkanaa, parsakaalia... Kokkikartanon laatikoita (pastapohjaisia), thai-kuutioita (yleensä kyllä liian tulisia, syövät sen riisin). Lisäksi Lidlin eineslihapullat uppoo. Pyrin et olis aina pinaattia pakkasessa lettuja varten. Uusin löytö on pakastealtaan paistovalmiit kasvispihvit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niitä kasvispihvejä pitääkin ostaa pakkaseen! Mä oon ite ihastunut kyllä niihin thaikuutioihin ja oon vetäny niitä lounaaksi töissä. Kaupan pakasteallas = pelastus!

      Poista
    2. Minkämerkkisiä kasvispihvejä te käytätte, kun mä joskus ostin jotain (en muista mitä) ja maistui selluloosalta :D

      Poista
  2. Mulle tulee kans tollasia kausia kun ei vaan kiinnosta ja tuntuu että kokoajan syödään vaan samaa!! Ja vieläkin tutummalta kuulostaa nuo jalkatakiaiset.. :/ tai meijän neidit alkaa raahaan tuolia AINA toiselle puolen keittiöö ja huutaa "auttaan" ääärrr.... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän kauhoja ja vispilöitä hiljentiminä :) On toiminut hetkellisesti, mutta vain hetken. Onneks tämäkin on vain vaihe, kohta ne kattoo pikkukakkosta tyytyväisinä koko ruoanlaittoepisodin ajan!

      Poista
  3. Pinaattilättyjä ja kalapuikkoja :) Mä aina yritän kompensoida terveellisellä salaatilla sitä annosta ( myös lapsilla) . Meidän nakit on muuten nykyään (harvoin mutt silloin kun on) Kivikylän vanhanajan nakkeja. Älyhyviä! Kivikylän lihapullat kuuluu kesäisen uimarannan eväskoriin, maistuu meodän perheelle kylminä nimittäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista Kivikylän eineksistä oonkin kuullut, että olisivat hyviä! Mä en oikein oo pystyny ostamaan niitä kanannahka-lihapullia ja jos jotain valmispyöryköitä on ollut, niin ne on pakkasesta kotoisin.

      Poista
    2. Kivikylää hehkutan minäkin! Hyllyllä odottaa 50€ lahjakortti kivikylän palvaamoon. ;) Mein lähiseudun sapuskaa siis tuo! Makkarankin pitää olla aina Kivikylän Huiluntuhtia, mikään muu ei vaan oo niin hyvää.. ja ne jauhelihat! En tiedä saako niitä muualla kun täällä päin kivikylän tiskeiltä??

      Poista
    3. No Minski myökii asutaan suht lähellä (yhtä) tehtaanmyymälää joten sieltä on auhelihat tullut jonotettua eräätkin kerrat. Ja juhannuspihvit! Meillä muksutkin kysyy jos jossain harrastuksessa tms on makkaranpaistoo että "nää ei saa (makkarat meinaan) mennä sekaisin kun mää en syö kuin huiluntuhtia :D" Se on parasta.

      Poista
  4. Mun vinkkini on peruna-sipulisekotus pussi pakkasesta! Siitä saa helposti monennäköstä! Ite olen tehny kinkkukiusausta, tonnikalakiusausta, kanakiusausta ja kanakeittioa. Varsinkin kinkku- ja tonnikalakiusaukset on hurjan helppoja! Kuhan heittää laatikkoon vaan ainekset kerroksittain (alle ja päälle perunaa), sekaan kermaa johon on sekotettu mausteet.. Niin ja ne kinkut on tietty myös valmiiks suikaloituna ostettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, mun ohjeesta vois saada sen käsityksen et se on sitte valmista ku aineet on sekasin. Mutta eipä varmaan kukaan oo niin hölömö, etteikö tajuis lykätä uuniin ensin ; D

      Poista